Elämää ja entropiaa
25.11.2011 Tulosta
25.11.2011 09:20

 

Eduskunnassa on viime päivinä siteerattu nobelisteja Stiglitz ja Krugman.

  

Minä siteeraan Milton Friedmania: ”Vain kriisi, joko todellinen tai kuviteltu, johtaa todellisiin muutoksiin. Kriisin puhjetessa riippuu vallalla olevista aatteista, millaisiin toimiin ryhdytään. Minä katson, että meidän tehtävämme on juuri se, kehittää nykyiselle politiikalle vaihtoehtoja, pitää ne elossa ja tarjolla, kunnes poliittisesti mahdoton kääntyy poliittisesti väistämättömäksi.”

  

Nyt EU:n komissio, tuo eurokriisinäyttämön komissaarijuntta, on kaappaamassa EU:ssa vallan jäsenmailta. Se ehdotti keskiviikkona kaksi jäsenmaita sitovaa asetusta valtioiden oman talouspolitiikka- ja budjettivallan siirtämisestä komissiolle sekä julkisti keskustelualoitteen (”vihreän kirjan”) eurobondeista eli yhteisvastuullisista joukkovelkakirjoista. Yhteisvastuu on EU:n liittovaltioimista, ja se vaatii erillisen tarkastelun.

  

Komissio vaatii julkisesti ja häpeämättömästi EU:n liittovaltioimista taloudellisen pakon varjolla. Poliittisesti mahdottoman se yrittää – tässä tapauksessa todellisen eikä kuvitellun mutta kyllä sen itse syventämän – kriisin varjolla kääntää poliittisesti väistämättömäksi. Jos komission vallankaappaus onnistuu, se on peruuttamaton. Kerran jäsenmaasta pois annettu valta on ainiaaksi pois annettu.

  

Komissio on ajautunut yhteisen rahapolitiikan vartiointiliikkeenä umpiperään. Se suositti ylivelkaantuneiden maiden mukaan ottamista Emuun. Se antoi Emussa suurten jäsenmaiden budjettivajeille erityiskohtelun. Se tiesi Kreikan väärentävän budjettitietonsa. Se on vuoden ajan pelastanut ranskalaisia ja saksalaisia pankkeja politiikalla, joka pahentaa kriisiä.

  

Kun Suomi oli 20 vuotta sitten oli ylivelkaannutettu tuontirahalla ja väärällä valuuttakurssilla, kriisistä päästiin ulos devalvaatiolla, panemalla markat muille alennusmyyntiin velkojen maksamiseksi tavaraviennillä. Tänään on Emu vienyt politiikan työkalupakista pois tämän vaihtoehdon. Siinä ainoa joustoväline on sisäinen devalvaatio, jota ovat työttömyys, palkanalennukset, eläke-etujen leikkaukset, julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan alasajo sekä Emuun pyrkivien Latvian ja Liettuan tapauksissa maastamuutto; kymmenesosa työkansasta on näistä maista jo lähtenyt kurjuutta pakoon ja ottanut koulutuksensa mukaan.

  

Kun Emussa ei voida devalvoida, EU panee ongelmamaat toteuttamaan sisäisen devalvaation ja ajamaan kansantaloutensa alas. Se merkitsee, etteivät ne pysty maksamaan velkojaan.

  

Kreikalle on määrätty sisäinen devalvaatio, jonka seurauksena kansantuote alenee 10–15 %, työttömyys on 18–20 % (nuorisotyöttömyys yli 42 %), julkisten alojen työntekijöiden palkkoja on alennettu 40 % ja eläkkeitä 20–40 %, sosiaaliturvaa on huononnettu, eläkeikää on  nostettu ja lomia lyhennetty. Tämä politiikka toimii kuin neutronipommi, joka tappaa talouden mutta säästää velat. Siitä ei ole uuden kasvun käynnistimeksi.  Se on EU:n keppi, ruoska ja raippa.

  

Ongelma on, että komissaarijuntta keskittää kriisin varjolla voimansa EU:n federalistiseen tulevaisuusprojektiin eli EU:n liittovaltioimiseen sen sijasta että yritettäisiin päästä ulos tästä päällä olevasta kriisistä, johon komissio on yhdessä Euroopan keskuspankin (EKP) kanssa – ja vieläpä laittomin toimin! – ajanut itsensä pelastamalla yksityiset pankit ja velkaannuttamalla julkiset valtiot.

  

Komissaarijuntan jäsen, Mikkelin Palloilijoiden Olli Rehn kylvää lausunnoillaan pelkoa ja epätoivoa eurokansalaisten keskuuteen: on liittovaltioitava tai muuten Eurooppa palaa helvetin tulessa. Rehn on federalistiveljeskunnan salaliittolainen, potentiaalinen EU:n darwinistisen AAA-kerhon suurmestari.

  

Mitä komissio siten ehdotti keskiviikkona kriisin varjolla mutta irrallaan sen akuutista ratkaisusta?

  

Asetuksen mukaan kaikkien Emu-maiden (mutta ei esimerkiksi Ruotsin tai Tanskan) on nimitettävä epäparlamentaarinen ja ns. asiantuntijoista koostuva kansallinen raha-asian neuvosto, jolla olisi parlamenttia suuremmat valtaoikeudet kansalliseen budjettiin. Jäsenmaiden on lähetettävä seuraavan vuoden budjettinsa ennen sen julkistamista 15. lokakuuta mennessä komissiolle. Niiden on saatava budjeteilleen komission hyväksyntä. Komissiolle pitää antaa oikeus osallistua kansallisten parlamenttien budjettikeskusteluihin jopa täysistunnoissa. Jäsenmaa voidaan panna komission päätöksellä erityistarkkailuun ja pakottaa tekemään muutoksia budjettiin edellä esitetyssä sisäisen devalvaation hengessä (koska komissiolla ei ole muuta tapaa toimia). Ääritapauksissa Emu-maa voidaan panna pakkopelastettavaksi (bailout) ja noudattamaan sitä varten laadittavaa (sisäiseen devalvaatioon perustuvaa) pakko-ohjelmaa. Kansalliset budjettiesitykset on esitettävä myös muiden Emu-maiden käsittelyyn tavalla, jota ei vielä täsmennetä. Komission ehdotusten hyväksymättä jättämisestä jäsenmaata voidaan sanktioida korottomilla pakkotalletuksilla.

  

Jotta komissio saisi Euroopan parlamentin tuen asetusehdotukselle, myös ylikansallinen europarlamentti kytketään mukaan käsittelemään niiden maiden budjettiesityksiä, jotka kyseenalaistavat komission määräykset.

  

Tämän kaiken unionin lisäliittovaltioimisen komissio ehdottaa säädettäväksi ilman EU:n perustuslain muutoksia ja tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä, siis enemmistöpäätöksillä ilman yksimielisyyttä. Näin luen asetuksen oikeusperustan.

  

Se on aivan hirmuinen asia demokratian näkökulmasta: maan alistaminen liittovaltioitavaksi ilman sen omaa tahtoa.

  

Se on komissaarijuntan vallankaappausyritys, jota on kommentoitu ja kommentoidaan ja voi kommentoida osoitteessa:

http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89522-komissaarijuntan-vallankaappaus

 

 

 
17.11.2011 Tulosta
16.11.2011 22:06

 

Kun on tullut julkiseksi se huhu, että olemme tehneet Iiro Viinasen kanssa yhteisen kirjan, minä voin sen täten vahvistaa. Olemme lähettäneet toinen toisillemme 18 kirjettä, jotka julkaistaan tammikuussa kirjana ”Vasen oikea, oikea vasen”. Siinä vastakkainasettelun aika jatkuu, vaikka vähän välillä liennytetäänkin.

 

 

 

Minä kirjoitan paljon kapitalismista, joka on kansainvälinen sana ja muualla yleisesti käytössä. Suomessa se on tabu, joka vasemmiston on murrettava ja sanottava ruma sana niin kuin se on.

 

 

 

Kapitalismin lonkerot ulottuvat Villistä Lännestä Inhaan Itään ja kietovat sisälleen maapallon ihmisten kaikkinaisen sosiaalisen elämän. Sillä on paikka ihmisten tietoisuudessa ja tajunnassa, ja monet suhtautuvat siihen kuin luonto luontoon, eli ei sitä itse huomaa.

 

 

 

 

Porvarit käyttävät sanaa säästeliäästi ja puhuvat mieluummin markkinataloudesta, joka on eräänlainen kapitalismi (light). Mahtaako kiertoilmaisujen käyttäminen johtua porvariston hillitystä charmista, onko se porvarina olemisen sietämätöntä keveyttä vai onko oikeistoa kenties kielletty turhaan lausumasta kapitalismin nimeä?

 

 

 

 

Talous on taloutta, mutta kapitalismi on paljon enemmän kuin vain (markkina)taloutta. Se on myös politiikkaa, tiedettä, taidetta, kulttuuria, viihdettä, sotaa, rauhaa, leipää, sirkushuveja ja niin päin pois. Myös sen toimitsijat ovat sekalainen seurakunta rikkaita, rakkaita, (vähemmän) köyhiä, varkaita; pappeja, lukkareita, talonpoikia, kuppareita ja varsinkin kuppareita, joiden kuppaussarvina toimivat pääomat.

 

 

 

Kuppauksen tultua puheeksi tohtori Marxin mukaan ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.

 

 

 

Maailmantalous toimii edelleen kasautuneen, esineellistyneen ja kuolleen työn ehdoilla ja hyväksi. Elävän työn vampyyrit ovat kuitenkin saaneet kilpailijoikseen myöhempien aikojen finanssikapitalismin innovatiiviset bonusherrat, tuttavallisesti banksterit.

 

 

 

 

 

Valta ei systeemissä personoidu joihinkin miljardööreihin tai yksittäisiin yritysjohtajiin. Valta on systeemi itse. Sen metafyysinen logiikka määrittää vampyyrien tavan toimia, ja sitä toimintatapaa kutsutaan persoonattomien markkinavoimien mielipiteeksi. Markkinavoimilla on suussaan perinteisen elävän työn maku, ja finanssikapitalismissa ne imevät myös kuolleen työn verta tekemällä rahaa rahasta – eikä vain ihmistyöstä – ilman tavaroiden tuottamisen riesaa. Velkoja arvopaperistamalla, lainarahaa vivuttamalla ja omistuksiaan johdannaisiksi ketjuttamalla ne ovat inflatoineet pääomamarkkinat koko kapitalismin kriisiksi, ja sen ne ovat tehneet itse itseään bonuksilla palkiten.

 

 

 

 

Yhteiskunnat on läpikotaisin finanssioitu. Rahatalous on ulotettu kaikkialle, vapaisiin tieteisiinkin ja taiteisiinkin, rahalla mitattaviksi tulosvaatimuksiksi. Banksterit ovat luoneet virtuaalisilla finanssituotteilla kuvitteellista mutta oikean veroista rahaa. Virtuaaliraha on ollut rahataikinan juuri, jolla taikina on nostatettu kypsennettäväksi pörsseissä ja muissa kasinoissa.

 

 

 

 

Rahan tukkumarkkinoilla ostetaan ja myydään finanssituotteita, joista puhutaan mystisin termein. Harva maallikko tuntee johdannaisten kuvitteellisen todellisuuden, jossa sama omistettava voidaan omistaa moneen kertaan arvopaperisoimalla ja finanssioimalla reaaliomaisuus pitkiksi omistusketjuiksi. Niiden alkupäässä on omaisuutta, sitä itseään, mutta loppupäässä pelkkää höttöä.

 

 

 

 

 

 

Markkinavoimien virtuaalisessa, läpinäkymättömässä ja sokeassa leikissä energian, raaka-aineiden ja ruuan hinnat eivät määräydy enää tuotantokustannusten perusteella vaan niin kuin yhdet uskovat toisten uskovan hintojen kehittyvän. Se usko ja ne odotukset on arvopaperistettu johdannaisiksi.

 

 

 

Johdannaiset, jotka muistuttavat enemmän bittilottoa kuin arvopapereita, kätkevät sisäänsä arvopaperimaailman suurimmat riskit. Niiden muodossa – usein kaiken julkisen valvonnan ja jopa tilastoinnin tavoittamattomissa – liikutellaan maailman suurimpia rahasummia. Valtiot eivät tiedä, mitä pelejä markkinavoimat pelaavat johdannaisilla, ja kun saavat tietää, se on liian myöhäistä.

 

 

 

 

Yhteiskunnallisia pakkoja on mahdotonta ymmärtää ilman, että tuntee finanssikapitalismin olemuksen. Sen tuntemuksen lisääminen on vasemmiston historiallinen tehtävä. Tänään vasemmistoliiton ex-kansanedustajien tapaamisessa nykyisen eduskuntaryhmän kanssa minä esitin, että politiikka palautettaisiin politiikkaan ja vasemmalla alettaisiin puhua uudelleen siitä, mikä on kriisissä, eli kapitalismin systeemikriisistä. Sen johdannainen on euron kriisi.

 

 

 

 

Kapitalismin arvostelu lienee sallittua kokoomusjohtoisen ministerisosialisminkin oloissa, koska sitä ei ole kielletty hallitusohjelmassa niin kuin EU:n arvostelu. Ei pidä alistua markkiniden diktatuuriin, eikä sen puoleen EU:nkaan liittovaltioimiseen pienten maiden alamaistamiseksi isommilleen.

 

 

 

 

Hämmästyin Claes Anderssonin kommentista: kapitalismista puhuminen on paluuta johonkin vanhaan. On puhuttava uudesta. Hän ei kertonut, mistä uudesta.

 

 

 

No, palattakoon sitten vanhaan. Se on nimittäin selvää, että muut ovat parempia puhumaan kaikesta muusta ja meille on jäänyt kaluttavaksi vain tämä kapitalismin luu. Ilman sitä meillä ei ole mitään omaa, paitsi ehkä presidenttiehdokas Paavo Arhinmäki. Puoluetta on johdettu niin, että sekin vaali on ehditty hävitä jo ennen oman ehdokkaan asettamista ensi viikonloppuna. On hävitty puoli vuotta aikaa.

 

Katsokaapa muuten kolumniani marraskuun Hymyssä: http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&view=article&id=724:qsaksa-on-paska-maaq-hymy-112011&catid=15:eu&Itemid=29

 

Kapitalismin ohella on toinenkin tabu: Suomen suhde Saksaan.

 

 
28.10.2011 Tulosta
28.10.2011 14:35

 

Verkkolehti Uusi Suomi kirjoitti tämän päivän Helsingin kirjamessuilta etusivullaan seuraavanlaisen jutun:

 

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/117288-yleiso-hatkahti-huusi-%E2%80%9Dpuskureiden%E2%80%9D-peraan

 

Juttu alkoi näin: "Entinen europarlamentaarikko Esko Seppänen ja toimittaja-kirjailija Hannu Taanila innostuivat vetämään tänään Helsingin kirjamessuilla kenties euro- ja kapitalismikriittisimmän show'n, mitä Suomessa on vähään aikaan nähty."

Olen imarreltu.

Asiaan liittyen kirjoitin lehteen seuraavanlaisen blogin, josta (kello 18) 32 henkilöä "oli pitänyt" ja johon 25 ihmistä oli ottanut kantaa. Sinne vain!

Kirjoitukseni oli tällainen:

Meitä on petetty!

 

Kun Suomi liittyi – toisin kuin muut pohjoismaat – EU:n rahaliittoon (EMU), kansalaisille syntyi vaikutelma, että kyseessä oli vain yhteinen raha. Siitäkin oli kysymys, mutta EMU on kuitenkin ensisijaisesti rahapolitiikkaa, jonka tekemiseen Euroopan keskuspankilla (EKP) on monopoli. Tätä EMU:n olemusta ei eurokansalaisille kerrottu, ja monille nykyinen euron kriisi tuli yllätyksenä. Yllätys oli se, että euro olikin poliittinen raha, jonka ongelmat tulevat maksuun EMU-maiden veronmaksajille. Siis esimerkiksi Suomelle, mutta ei esimerkiksi Ruotsille ja Tanskalle.

 

Kun Suomi valmisteli luopumista omasta rahasta ja rahapolitiikasta, oli nähtävissä, että EMU ei ollut optimaalinen yhden valuutan alue. Maat olivat liian erilaisia. Ongelmia lisäsi se, että EMU:un otettiin – poliittisilla perusteilla – maita, jotka eivät olleet EMU-yhteensopivia eivätkä täyttäneet ihan hyvin perustein määrättyjä EMU-kriteereitä. Tässäkin merkityksessä euro on poliittinen raha.

 

Suomessa tiedettiin, että EMU (eikä niinkään euro) saattaisi ajautua ongelmiin. Mutta kun Suomi oli liittymässä EMU:un poliittisista syistä, nämä ongelmat lakaistiin Euroopan keskuspankin ovimaton alle.

 

Suomalaisille myytiin mielikuvaa, että EMU:n ongelmiin voitaisiin varautua ennalta ja että kaikki ongelmat voitaisiin ratkaista kotimaisella rahalla kotimaassa.

 

Sitä varten perustettiin suurella hälinällä ns. puskurirahastot, joiden avulla voitaisiin selvitä ulos ulkoisista sokkitilanteista. Se oli väärä poliittinen lupaus eliitiltä kansalle.

 

EMU-puskureita on kerätty työttömyysvakuutusrahastoon (suhdannepuskuri) ja yksityisen työeläkesektorin (TyEL) tasausrahastoon.

 

Molempien EMU-puskureiden varat on käytännössä syöty muihin tarkoituksiin. ”EMU-puskurit” eivät todellisuudessa olleet varautumista EMU:n ongelmiin. ”EMU-puskurit” olivat EMU:n markkinointikikka.

 

Työttömyysvakuutusrahaston suhdannepuskuri on ollut enimmillään miljardi euroa. Ne rahat syötiin käytännössä jo ennen varsinaista eurokriisiä osana Vanhasen hallituksen suhdannepolitiikkaa.

 

Yksityisen työeläkesektorin EMU-puskuri sijaitsee jakojärjestelmän puskurirahastossa, jota kutsutaan tasausrahastoksi (tasausvastuuksi). Enimmillään sitä EMU-puskuria oli runsas miljardi euroa. Se raha annettiin pois EMU-käyttötarkoituksista itsensä kipeäksi keinotelleiden työeläkelaitosten vakavaraisuuden takuuksi.

 

Meillä ei siis ole EMU-kriisin pehmentämiseksi tarkoitettuja EMU-puskureita nyt, kun niitä olisi tarvittu.

 

Meillä on vain EKP:n väärä rahapolitiikka, johon sillä on monopoli, ja EMU:n joustoväline: sisäinen devalvaatio.

 

Sisäinen devalvaatio on työttömyyttä, palkanalennuksia, eläke-etujen leikkauksia, julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan alasajoa sekä EMU:un pyrkivien Latvian ja Liettuan tapauksissa maastamuuttoa; kymmenesosa kansasta on näistä maista jo lähtenyt kurjuutta pakoon.

 

Kun ylivelkaisiin EMU-maihin pakotetaan tällainen menokuri ja se tehdään ilman kasvun käynnistimiä, ne maat eivät pysty hoitamaan velkojaan uudella velalla, saati niitä maksamaan.

 

EU:n sisällissodassa kriisin maksajista saavutettiin välirauha. Rauha tuli, velat jäivät

 

 
15.10.2011 Tulosta
14.10.2011 21:33

 

Kävin Paavo Lipposen kanssa esitelmöimässä akavalaisen MAL-liiton 50-vuotisjuhlassa.

 

Esitykseni löytyy tästä linkistä: http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&view=article&id=721:kapitalismin-parasta-ennen-&catid=17:talous&Itemid=31

 

Johtopäätökseni oli, että kapitalismin parasta ennen-päivä meni jo. Perusteet linkin artikkelissa.

 
<< Alkuun < Edellinen 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 Seuraava > Loppuun >>