Elämää ja entropiaa
02.10.2011 Tulosta
02.10.2011 05:39

 

Olen juuri palannut Kiinasta.

 

 

Olin siellä poikani Iiron kutsusta todistamassa hänen tuottamaansa megaluokan tv-tapahtumaa, joka lähetettiin viikko sitten Kiinan keskustelevision monella kanavalla kolmen tunnin suorana lähetyksenä. Isännät sanoivat, että lähetyksellä oli puoli miljardia katselijaa. Jos oli puoletkin siitä, sekin on melkein kuin koko USA:n asukasluku. Niin paljon oli katsojia joka tapauksessa ollut, että matkustellessamme sen jälkeen turisteina päätähtenä olleen siipipukumiehen Jeb Corlissin kanssa eri lentokentillä tavattoman monet kiinalaiset lentomatkustajat halusivat samaan kuvaan hänen kanssaan.

 

 

Olen käynyt Kiinassa usein. Kehityksen vauhti on sanoinkuvaamaton. Kiinan kansallislintu on kurki, nostokurki. Niitä on joka paikassa.

 

 

Kiinan kakku on päältä kaunis, mutta sen sisällä on demokratiasilkkoa. Kiina ei ole kommunistinen maa, ja sikäläinen 80 miljoonan kommunistinen puolue on ennen muuta patrioottinen vakauspuolue siihen tapaan kuin Putinilla on Venäjällä kokoomuksen sisarpuolur yhtenäinen Venäjä. Kiinassa ei näytellä mitään oikeusvaltiota tai demokratiaa. EU:ssa näytellään, ja Venäjälläkin.

 

 

Kun tulin kotiin, Kreikka näytti sillä aikaa kypsyneen lisää EU:n sopassa.

 

 

Mausteita soppaan heittää saksalaisjuristi Markus Kerber, joka on haastamassa Euroopan Keskuspankin pääjohtajan Jean-Claude Trichetin EU-tuomioistuimeen vastaamaan EKP:n laittomista toimista sen ostettua markkinoilta ylivelkamaiden joukkovelkakirjoja omaan laariinsa. Sillä tavalla se on rikkonut selvästi EU:n perustuslain artiklaa 123. Kaikki sen tietävät.

 

 

Kerberin kanne raukeaa nähdäkseni siihen, että EU-tuomioistuin ei ota sitä käsittelyyn. Peruste lienee se, että eurokansalainen Kerber ei ole asianosainen. Jos EU:n tai EKP:n saaminen vastaamaan laittomista toimista olisi niin helppoa, että eurokansalainen siihen pystyisi, minä olisin vienyt EKP:n tuomiolle jo viime keväänä. Tosin minua olisivat pelottaneet ne jättiläismäiset laskut vastapuolen oikeuskuluista, jotka olisivat tulleet maksuun minulle, jos olisin hävinnyt jutun.

 

 

Tapaus on niin selvä lainrikkomus, että häviö olisi ollut teoriassa mahdoton. Käytäntö on toinen juttu varsinkin kun kyseessä on EU:n oikeuskäytäntö. Einari Vuorela sanoo, että ”toivonta kättä kaksi, hioo hiiltä valkeaksi”, mutta EKP:lla on kokonainen juristiarmeija hiilen hiomista varten. Siinä saattaa vääräkin vääntyä oikeaksi. Se, että EKP saataisiin oikeuteen ja että se siellä häviäisi tämän jutun, on liian kova asia EU:n eliitille hävittäväksi.

 

 

Arvioni mukaan  EKP:n saa tässä asiassa oikeuteen vain jäsenmaa, europarlamentti tai EU:n komissio. Niistä parlamentti ja komissio ovat näissä pankkien pelastustalkoissa yhtä lailla lainrikkojia kuin EKP:kin. Hyväksymällä yhteisvastuun muiden maiden velkojen maksusta ja tulkitsemalla ylivelkaantumisen luonnonkatastrofiksi ne ovat omasta puolestaan rikkoneet EU:n perustuslain artikloja 125 ja 122. Jäsenmaat lienee hoidettu maiden poliittisten johtajien tasolla niin, että niistä yksikään ei lähde viemään lainrikkomuksia oikeuteen.

 

 

Se tarkoittaa, että EKP saa valtioiden johtajilta vapaat toimintaoikeudet operoida laittomassa tilassa. Demokratian näkökulmasta tähän liittyy se ongelma, että parlamentit eivät ole EU:n perustuslakia ratifioidessaan antaneet EKP:lle tällaista vapaata toimintatilaa.

 

 

Minä vastustin europarlamentissa EU:n perustuslakia (jonka valmisteluun osallistuin EU:n sitä varten koolle kutsumassa konventissa). Kun se on nyt voimassa, minä vaadin, että siitä pidetään kiinni. Tässä katsannossa olen perustuslaillinen. Olen myös demokraatti ja vaadin kaikelle julkiselle päätöksenteolle julkista parlamentaarista valvontaa ja oikeudellisia seuraamuksia yhteisten lakien rikkojille.

 

Se, miten käy Markus Kerberin kanteelle Jean-Claude Trichetiä vastaan, näyttää eurokansalaisille taas kerran EU:n todellisen luonteen. Se on poliittinen yhteisö kuin ennen Neuvostoliiton liittovaltio. EU:ssa federalistiset liittovaltiovoimat ovat neuvostoajan kommunistinen etujoukko, eikä siinä ole demokratiaa eli kansanvaltaa vaan lumedemokratia eli ei-demokratia.
 
20.09.2011 Tulosta
20.09.2011 06:25
 

Näillä sivuilla kirjoitan yleensä politiikasta ikään kuin se olisi elämää suurempi asia.

  

 

Sitä se ei ole. Elämä on tässä ja nyt, eikä ole muuta elämää.

  

 

Olen tietyn henkilökohtaisen menetyksen takia nostamassa esille ja kiinnittämässä julkisen huomion kuolemiseen. Meidän tapauksessa siihen liittyivät sietämättömät kivut, ja siinä yhteydessä minulle selvisi, että Suomi on Euroopassa kivuntorjunnan takapajula.

 

Kirjoitan asiasta näillä kotisivuillani:

http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&view=section&layout=blog&id=6&Itemid=27 

 

 

Käytän tilaisuutta tekemällä tiettäväksi, että ensi sunnuntaina 25.9 Ylen TV 2:ssa esitettävässä ”Inhimillinen tekijä”-ohjelmassa keskustelemme kivuntorjunnan puutteista, saattohoidosta, sedaatiosta ja eutanasiasta yhdessä Miira Paasilinnan ja Terhokodin ylilääkärin Juha Hännisen kanssa. Minä olen silloin Kiinassa enkä näe ohjelmaa, mutta se uusitaan 27.9 ja 29.9. 

 

 

Seurasin läheltä syövän kuolemaantuomitseman poikani epätoivoa elämänlangan lyhetessä. Kauheinta oli sivusta seurata tautiin liittyviä hirveitä kipuja, jotka jatkuivat aivan liian kauan. 

 

 

Kerron avoimesti, että minä olisin ollut henkilökohtaisesti valmis lyhentämään hänen kärsimyksiään antamalla hänelle kuolettavan yliannoksen morfiinia, jota hänen lääkkeissään oli riittävä määrä siihen tarkoitukseen. Jos minua olisi sitten syytetty rikoksesta, niin ”so what”? 

 

 

En kuitenkaan antanut pistosta, koska siitä ei ollut hänen kanssaan ennalta sovittu. Sen olisi pitänyt olla potilaan oma tahto. Kun asia tuli ajankohtaiseksi, hän oli siinä tilassa, että siinä ei enää mistään sovita. 

 

 

Sen kokemuksen jälkeen olen alkanut kansalaisaktivistiksi riittävän kivuntorjunnan sekä arvokkaan ja privaatin kuoleman puolesta. Jos olisin itse vastaavassa tilanteessa, haluaisin noudatettavan minun hoitotahtoani. Se olisi eutanasia, jonka laillistamista kannata. Siitä puhutaan myös armomurhana, vaikka kyseessä ei ole kuolemisen armo vaan arvo, eikä se minun mielessäni ole mikään murhakaan, vaan sietämättömien kipujen poiston hoitotoimenpide nopeavaikutteisella sedaatiolla. 

 

 

Eutanasiasta pitäisi puhua arvokuolemana tai kreikankielisen kantasanan mukaan hyvänä kuolemana eikä minään armokuolemana. 

 

 

Arvostan niitä lääkäreitä, jotka jättävät kipuihinsa kuolevan potilaan saataville lääkkeitä ja kertovat potilaalle ja lähiomaisille niiden yliannostuksen johtavan kuolemaan. Vihaan sanontaa ”kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat”. 

 

 

 

Prosessin aikana opin, että ”rakasta, kärsi ja unhoita, lyhyt tuokio onni on”. Opin, että onni on saada elää. Eletään ihmisiksi.

 
13.09.2011 Tulosta
13.09.2011 08:44

 

On vaikea käsittää sitä, että valtioiden ei tarvitse maksaa velkojaan. Kokonaisuuteen eivät nimittäin päde samat säännöt kuin sen osiin. Kun kansalaisten on maksettava velkansa, valtioille riittää se, että ne säilyttävät velanhoitokykynsä. Silloin ne voivat maksaa vanhaa velkaa uudella velalla, ja velanhoitokyvyn mittari on markkinakorko.  Euron kriisissä on kysymys siitä, että: ylivelkaantuneet EMU-maat eivät saa millään järjellisellä korolla uutta velkaa vanhojen velkojen uusintamiseen.

 

 

Euron kriisi on osa kapitalismin systeemikriisiä. USA:n ylivelkaantumisen ja siitä seuraavan velanhoitokyvyn huononemisen takia maailmantalouden vaihtoehdot ovat niin vähissä, että velkojen vähentäminen on ennen pitkää pakko, niin uskon, panna toimeen samalla menetelmällä kuin ennen maksettiin sotakulut: inflaatiolla. Velkarahan arvon huonontaminen tekee veloista selvää jälkeä toisin kuin sisäinen devalvaatio eli talouden deflatoiminen, joka on taloudellinen neutronipommi.

 

Olen jo puolen vuoden ajan kirjoittanut Kreikan ajautuvan EU:n ja IMF:n opeilla kohden konkurssia ja siitä seuraavaa velkasaneerausta eli velkojen osittaista anteeksiantoa. Sisäisen devalvaation pakkopaidassa, johon kuuluvat palkkojen ja eläkkeiden leikkaukset, sosiaaliturvan ja muiden julkisten palvelujen alasajo ja työttömyys, Kreikka ei pysty selviämään veloistaan ranskalaisille ja saksalaisille pankeille. Siksi Ranska ja Saksa vievät Suomea kuin pässiä narussa EU:n ”vakaus”järjestelyihin, joita Suomen kokemattomat poliitikot eivät ole osanneet oikeilla perusteilla vastustaa.

 

Vastustus lähti Suomessa liikkeelle oikeasta asiasta eli sijoittajavastuun toimeenpanosta, mikä olisi merkinnyt lisää vastuuta pankeille niiden itsensä holtittomasta lainanannosta. Se on päättymässä ranskalais- ja saksalaispankkien tukemiseen Ranskan ja Saksan puolesta – ja laittomasti EU:n nimissä – ilman uskottavia vakuuksia.

 

Euroopan Keskuspankki (EKP) on merkittävä pankkijätteen kaatopaikka, kun sen olisi pitänyt olla enemmänkin kierrätyskeskus. Tämä roskapankki vastustaa Kreikan velkasaneerausta välttääkseen omiin taseisiinsa – laittomasti – kasattujen epäkuranttien lainapapereiden arvonalennukset, joista tulisi Suomelle sellaista maksettavaa, jolle eduskunta ei ole antanut maksusitoumuksia.

 

Minä en usko siihen, että ongelma ratkeaa erottamalla Kreikka EMU:sta enkä osaa sitä vaatia. Se ei auta Kreikkaa maksamaan velkojaan. Velkojen osittainen anteeksianto on ainoa toimiva vaihtoehto, ja Ranska ja Saksa suorittakoot siinä yhteydessä omat pankkipesänselvityksensä.

 

Edellä kirjoittamaani ei pidä tulkita niin, että en jakaisi huolta velkasaneerauksen arvaamattomista seuraamuksista EU-maiden talouksille. Seuraukset siitä, että löysällä ja halvalla rahalla sekä pääomamarkkinoiden inflaatiolla aikaansaatu kasvu on syöty ennakolta, ovat joka tapauksessa tulossa maksuun. Kreikan velkasaneerauksen vaikutukset puhkaisevat myös sen paiseen, jotta mätä pääsee virtaamaan ulos.

 

Suomenkin talouden näkökulmasta tärkeämpää kuin muutama uusi velkamiljardi sinne tai tänne on se, toimiiko ikiliikkuja eli pystyykö reaalikapitalismi luomaan uutta kasvua (ja tuottaako se kasvun aineksiksi uuden kuplan raaka-aineista, ruuasta ja energiasta). Omin toimin ja voimin me emme saa aikaan kasvua. Jos me sorrumme käyttämään valtion budjettia sisäisen devalvaation välineenä, saatamme tuhota sen kasvun edellytykset, jotka meillä maailmankapitalismin kriisistä riippumatta ovat omissa käsissä.

 

Siihenkään me emme voi vaikuttaa, mitä tekevät tässä tilanteessa markkinavoimat, jotka ovat reaalikapitalismissa likaisen työn tekijöitä. Ne elättävät itsensä finanssikapitalismissa ostamalla ja myymällä sellaista. mitä ei ole olemassa, kuten virtuaalirahaa, -raaka-aineita, -energiaa ja -ruokaa.

 

Maailman tärkeimpien arvopaperistettujen finanssihyödykkeiden – eli haitakkeiden – hinnanmuodostuksen teoreettinen perusta on kansantaloustieteessä ”odotus”. Arvauksilla, jotka perustuvat odotuksiin esimerkiksi kahvin hinnasta (joka on kaksinkertaistunut), ei ole ylärajaa, ja niitä varten tuotettujen odotusarpalippujen – eli siis johdannaisten – käytöllä kahvia ja muita raaka-aineita voidaan myydä finanssimarkkinoilla moninkertaisesti se määrä, joka niitä tuotetaan. YK:n ruokajärjestössä FAO:ssa lasketaan, että ruokajohdannaisista vain 2 % johtaa hyödyketoimituksiin ja 98 % kuitataan rahalla.

 

Tällaisessa markkinavoimien virtuaalisessa, läpinäkymättömässä ja sokeassa leikissä raakakahvin hinta määräytyy sen perusteella, mitä yhdet uskovat siitä toisten uskovan. Markkinavoimat ovat tämän yhteisen uskon kauppaseura ja veljeskunta.

 

Kun vuoden 2008 osakepörssien romahduksen jälkeen keinottelupääomat alkoivat hakeutua ruokaan ja ruokajohdannaisiin, niille sukesi kahvin ja muiden agrotuotteiden kaupankäynnin ja hintaodotusten virtuaalistamisesta 20-25 prosentin tuotto. Sen seurauksena ruuan hinta nousi maailmanmarkkinoilla vuodessa 39 % ja viljojen hinta 71 %.

 

FAO:ssa käytettävän nyrkkisäännön mukaan 1 prosentin nousu ruuan hinnassa ajaa miljoona uutta ihmistä toimeentulorajan alapuolelle, ja sen mukaan ruuan 39 prosentin hinnannousu on lisännyt miljardin maapallolla nälkää näkevän kanssaihmisemme joukkoa 39 miljoonalla.  Esimerkkinä käyttämäni kahvin hinnan kaksinkertaistuminen ei kerro meille luonnonvoimista vaan markkinavoimista.

 

Nämä kaikki rakenteelliset asiat ovat osa euron kriisiä, joka siis on osa kapitalismin systeemikriisiä. Siinä – myös tajunnan – virrassa Suomi on ajopuu, mutta meidän tulisi olla viisas ajopuu.

 

 
30.08.2011 Tulosta
30.08.2011 09:45

 

Nato on Nato, vaikka sen voissa paistaisi.

 

Minä haluaisin Suomen jäävän Nato-vapaaksi maailman rauhan ja turvallisuuden apostoliksi. Siinä tehtävässä ei sotaliiton jäsenyys paranna uskottavuutta. Rauhaa ei ostamalla saa, ja on turvallisempaa ihmisten puhua kuin antaa aseiden puhua.  

 

Kansan Uutisten yleisön osastossa Jaakko Ylitalo tietää kertoa, että naapurimaassa valmistellaan Sallan itäpuolella Venäjällä sijaitsevan Alakurtin – taisteluhelikoptereilla varustetun – sotilastukikohdan käyttöönpalautusta.  Kun ennen Suomen Nato-kiimaa Venäjän luoteisraja oli Nato-vapaa ja Suomi puolueeton tai vähintäänkin sotilaallisesti liittoutumaton, tilanne on nyt Venäjän näkökulmasta muuttumassa ongelmallisemmaksi.

 

Meillä olo tuntui turvallisemmalta, kun vieraita aseita ei ollut Suomen lähialueilla. Luulen, että hyviä naapurisuhteita symboloineiden Alakurtin sotilastukikohdan ruostuneiden helikoptereiden korvaaminen uudella ruostumattomalla teräksellä johtuu enemmän Venäjän sotilaallisesta turvallisuudesta vastaavien kenraalien merkille panemasta Suomen poliitikkojen Nato-hännystelystä kuin sikäläisten poliitikkojen uusaggressiivisuudesta Suomea kohtaan.

 

Nato-jäsenyyden esileikeissä on jo rispautunut Suomen neitseellinen itsenäisyys ja tänään Suomi-neito elää avosuhteessa Naton kanssa.

 

Suomen perustuslaista on otettu pois määräys, jonka mukaan sotaväen komentokieli on suomi. Kartat on uusittu Nato-yhteensopiviksi. Satamat, lentokentät ja lentotila ovat valmiita vieraiden joukkojen tulla maahan niin kuin saksalaiset tulivat osapuoleksi Suomen sisällissotaan vuonna 1918 ja uudelleen vuonna 1941 hyökkäämään Suomen kautta Neuvostoliittoon. Suomen palkkasoturit omasta puolestaan ovat valmiina hyökkäämään – tarvittaessa – laittomasti sekä EU:n että Naton iskujoukoissa kauas oman maan rajojen ulkopuolelle. Suomen lakia on muutettu niin, että palkkasotureillemme sallitaan myös rauhaan pakottaminen, a sitä voidaan tehdä sekä ilman YK:n mandaattia että vastoin konfliktin kaikkien osapuolten tahtoa. Nämä kaksi asiaa ovat keskeisin ero seikkailupolitiikan eli rauhanpakottamisen ja meille tutun ja yleisesti hyväksytyn rauhanturvaamisen välillä. Rauhanpakottaminen paha, rauhanturvaaminen hyvä.

 

Vuosikymmenten ajan rikolliset kenraalit ovat vuodattaneet Suomen salaista sotilastietoa Natolle, ja tänään upseereita koulutetaan Naton esikunnissa kuin ennen sisällissotaa jääkäreitä Saksassa. Naton sotaharjoituksiin osallistutaan kuin tekeillä olisi suomalainen SS-pataljoona käymään sotaa ulkomailla siihen tapaan kuin arjalais-suomalaiset SS-miehet hyökkäsivät Hitlerin Saksan puolesta, käskystä ja johdolla aina Terek-joelle saakka valtaamaan Tshetsheniaa (joka perimätiedon mukaan ensimmäisenä tuomitsi Stalinin hyökkäyksen Suomeen talvisodassa).

 

 

Suomen yhteensovitus Natoon on tapahtunut ennen muuta asevarustelun kautta: kaikki Suomen aseet ja asejärjestelmät ovat Nato-yhteensopivia. Uudet Nato-tarpeet Suomelle ovat kalliita: ilmatankkauslentokoneet, ilmasta maahan ammuttavat hyökkäysohjukset ja jopa taisteluhelikopterit ja sukellusveneet. Ne eivät kuulu oman maanpuolustuksemme tarpeisiin, mutta ne ovat Nato-jäsenyyden kalliita hintalappuja. Naton jäsenmaksu on halpa, mutta Nato tulisi meille maksuun lisääntyvien ja oman maan puolustamiseen kuulumattomien asevarustelumenojen kautta.

 

Se, mitä meiltä vielä Natosta puuttuu, ovat Naton turvatakuut.

 

Turvatakuut ovat sitä, että jonkun jäsenvaltion joutuessa hyökkäyksen kohteeksi muut jäsenmaat auttavat sitä puolustautumaan. Ne on kirjattu Naton perussopimuksen 5. artiklaan, ja vain se yksi artikla erottaa poliittisesti Suomen Natosta.

 

Turvatakuiden ongelma on, että sota ja rauha eivät enää ole niiden jälkeen omissa käsissä. Ne vievät meidät automaattisesti (maailman)sotaan ja sotiin, joihin me emme halua osallistua. Artiklaa käytettiin New Yorkin 9/11-terrori-iskun seurauksena, ja se olisi sitonut myös Suomen epämääräiseen sotaan tuntematonta vihollista vastaan. Vähän niissä merkeissä Suomi lähetti palkkasotilaitaan Afganistaniin harjoittamaan ”etäpuolustusta”, sotimaan USA:n mieliksi. Tulkaa, pojat pois sieltä Afganistanista ja tuokaa Suomi-neito mukananne!

 

Hallitusohjelmat ovat olleet Suomen teoreettista natottamista niin, että Natoon liittymisen teoriasta puuttuu enää sen vahvistava käytäntö. Niiden muototarkoista sanamuodoista selviää Suomen matka puolueettomuudesta avoliittokumppanuuteen Naton kanssa. EU on näissä asioissa Suomen puhemies vähän kuin Mikko Vilkastus Nummisuutarin Eskolle: Suomi-neitoa saatetaan avioliiton satamaan kuin Eskoa.  Esko Ahon hallituksen ”puolueettomuudesta” tuli ensin Paavo Lipposen hallituksen ”sotilaallinen liittoutumattomuus”, joka Matti Vanhasen porvarihallituksen ohjelmassa muuttui muotoon ”sotilasliittoon kuulumaton maa”. Se on siitä kopioitu Jyrki Kataisen sikspäkin ohjelmaan: ”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa ja harjoittaa yhteistyötä Naton kanssa sekä ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.” Tämän halutaan olevan tulkittavissa niin, että Suomi on sotilaallisesti liittoutunut (EU:n ja sen kautta Naton kanssa) mutta ei – vielä – kuulu itse sotaliittoon. Tulkinta, jonka mukaan Suomi ei ole enää edes liittoutumaton maa, tyydyttää tässä vaiheessa natottajien tarpeet.

 

 

Jos puolueettomuus, joka on kirjattu Itävallan perustuslakiin, ei enää kelpaa meille, minulle käy siinä tilanteessa sotilaallinen liittoutumattomuuskin Ruotsin ja Irlannin malliin. Senkin herkun ovat ottaneet minulta pois.

 

Suomi on luopunut tärkeästä valtion itsenäisyyden tunnusmerkistä eli omasta ulkopolitiikasta ja luovuttanut sen EU:n ylikansalliseen hoitoon. Kun ulkopolitiikkamme ei saa olla ristiriidassa EU:n ylikansallisen politiikan kanssa, Suomi on kastroitu tärkeimmästä asiasta, mitä ulkopolitiikalla voidaan hoitaa: suhteista ikiaikojen Venäjään.

 

Venäjä on ja pysyy, ja se on suurvalta toisin kuin jotkut sen merkitystä vähättelevät. Alakurtti on suurvallan tapa lähettää viestejä?

 
<< Alkuun < Edellinen 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 Seuraava > Loppuun >>