Elämää ja entropiaa
27.05.2011 Tulosta
27.05.2011 06:00
 

”Käynnissä ovat paraikaa hallitusneuvottelut eli valtakunnalliset takinkääntö- ja mielipiteidenvaihtopäivät. Vaikka keskusteltavana on politiikan koko kirjo, nuttujen nurinmeno kohdistuu ennen muuta EU:n pankkitukeen.”

 

 

Näin aloitin kirjoitukseni tämän päivän Kansan Uutisten Viikkolehden yleisön osastoon. Lause oli jätetty kirjoituksesta pois.

 

 

”He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa, ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla.”

 

 

Tuolla tavalla raamatullisesti Googlesta löytämäni Matteuksen evankeliumin sitaatin mukaan lopetin kirjoitukseni Kansan Uutisten Viikkolehden yleisön osastoon. Lause oli jätetty kirjoituksesta pois. Samoin aivan viimeinen loppukaneetti. ”Arvon neuvottelijat, käykääkin toreilla testaamassa toimenne.”

 

 

Oli muutakin muuteltu tai jätetty pois, kai ”lyhentämisen” tarpeen varjolla. Niin uskon toimituksen sanovan. Ongelma on, että ”lyhentäminen” kohdistui hallitusneuvottelujen asetelmaan ja demareiden rooliin, viime kädessä korporatismin juuriin.

 

 

Lehdelle kyllä kelpasi tämä: ”Kun puhutaan ’sijoittajavastuusta’, se on sitä; että pankit ja muut sijoittajat pannaan itse kantamaan niille maksukyvyttömille velallisille lainatusta rahasta syntyvät luottotappiot. Kataisen hallitus tulee vaatimaan sijoitusvastuun nimissä aivan päinvastaista menettelyä vaatimalla velallisia antamaan sijoittajille vakuuksia luottotappioiden synnyn ehkäisemiseksi!”

 

 

Lauseen jatko sen sijaan ei enää kelvannut: ”He kutsuvat sijoittajavastuuksi valtion omaisuuden yksityistämistä alehintaan, ja se muistuttaa meitä siitä, miten edellisen kerran vallassa ollessaan demarit lahjoittivat valtion omaisuutta yksityisomistukseen. Uudelle hallitukselle sijoittajavastuu tuntuu olevan valtion vastuu sijoittajien voitoista eikä sijoittajien omavastuu niiden ottamista ylisuurista riskeistä.”

 

 

Häveliäisyyden vuoksi olin pannut valtion yhtiöiden privatisoimisen yksinomaan demareiden piikkiin, vaikka siitä olivat Lipposen hallituksessa yhtä lailla vastuussa Vasemmistoliiton ministerit Andersson, Siimes ja Korhonen sekä kaikkien takinkääntäjien Veiksel-joki Viitasen Vieno. Viimeisimmässä kirjassani ”Oma pääoma” esitän synkät laskelmat siitä, miten vasemmiston junailemia yksityistämisiä voidaan kutsua kansallisomaisuuden ryöstöksi.

 

 

Minun näkökulmastani Viikkolehden kirjoitukseni ”lyhentäminen”, eli sensurointi, on suuri henkilökohtainen ongelma. Olen kolumnoinut lehteen neljännesvuosisadan (vapaaehtoisuuden pohjalta, ilman palkkiota) ja kirjoitellut muitakin juttuja. Kovin paikka oli, kun Yrjö Raution kanssa jouduimme lähes oikeuteen Ehrnroothin suvun sikailujen paljastamisesta, mutta Casimir Ehrnroothin rikosilmoitus johti lopulta syyttämättä jättämiseen. Yhdessä lehden kanssa olemme käyneet kovaa taistoa kapitalismia ja sen lieveilmiöitä vastaan.

 

 

Lehti ei ole 40 vuoden aikana koskaan aikaisemmin sensuroinut yhtäkään lausetta kirjoituksistani. Nyt ”lyhensi”.

 

 

Eli nyt tehdään taas vanhanaikaista: kiekko maaliin oikeasta etukulmasta, vaikka vasen laita on täysin auki sieltä lätkä maaliin ampua.

 

 

Tilanne on vuodelta 1995 tuttu: hallitukseen ollaan menossa SDP:n apupuolueeksi mihin hintaan tahansa. SDP iloitsee, kun sen ja kokoomuksen yhteistyö ja oikeistopolitiikka saa takaajakseen Vasemmistoliiton. Sillä tavalla estetään demariäänien valuminen vasemmalle. Mennään ”kantamaan vastuu”. Vastuuta mistä ja vastuuta kenelle?

 

 

Kansan Uutisissa puolueeni aatteellinen nuttujen nurinpano tuotti minun näkökulmastani luottamuspulam: ensimmäistä kertaa 40 vuoteen sanani lehdessä eivät enää olleetkaan vapaat. Onneksi sentään Arvo Aalto sai läpi kriittisen kirjoituksen hallitukseen osallistumisen vaaroista. Toivottavasti sitä ei ole "sopivasti" "lyhennelty".

 

 

Tätä se hallituskiima teettää.

 

 

Ja sitä, että puolueeni päätöksenteon onnistuneeksi luulemani sukupolvenvaihdos on johtanut kapitalismi-kritiikin katoamiseen vasemmiston esityslistalta.

 

 

Taidanpa irtisanoa Kansan Uutisten tilaukseni. Iloitkoot vapaasti hallitusbileissään, joiden jälkeen jokainen Vasemmistoliiton kansanedustaja joutuu pelkäämään paikkansa puolesta.

 

 

PS.

En irtisanokaan tilaustani, en ainakaan vielä. Kansan Uutisten päätoimittaja otti edellä oleva luettuaan yhteyttä, myönsii kirjoituksen lyhentämisessä osan substanssista kadonneen, sanoi kirjoituksen olevan lyhentämättämänä lehden nettiversiossa ja viittasi lehden hyvään tahtoon julkaista kirjoitus huolimatta siitä, että se tuli lehdelle yleisön osaston jo mennessä painoon. Muilta osin lehti toimi korrektisti (vanhaan tapaan), mutta se, mitä lyhennettiin, jää ongelmaksi. On se vaan niin vaikea paikka puolueen lehden toimittajille, kun on pakko soutaa tilanteessa, jossa olisi viisasta huovata.

 
21.05.2011 Tulosta
21.05.2011 07:10

 

 

Suomen uutta hallitusta muodostettaessa Timo Soinilla oli jo kertaalleen nuttu nurin ja toinen jalka elinkeinoministerin virkahuoneessa, oven sisäpuolella. Sitten kävi niin, että puolueen eduskuntaryhmä tulkitsi kenttäväen tuntoja ja lukitsi ministeriön ulko-oven Timon nenän edestä. Tapahtuma osoitti, ettei Timo olekaan yksin koko persut, enää. Herätettyään puheenjohtajansa ministeriunista oppositioon jäävillä persuilla ovat nyt synkronissa sanat ja teot.

 

 

Oppositiossa kypsytään valtaan, ja tärkein vaikuttamisen väline on äänestäjien mielipide. Naapuripuolueelle kateellisena väitän persujen jo uudistaneen oppositiosta käsin Suomen politiikan rakenteita kansanvallan suuntaan, eikä yksikään hallitus voi olla välinpitämätön sen suhteen, mitä ministerien toiminta vaikuttaa persujen kannatukseen.

 

 

Toivoisin, että vasemmistoliitolla olisi samanlainen pyrkimys vaikuttaa Suomen politiikkaan. Pahalta tänään näyttää.

 

 

Ehdin julkisesti kehua demareiden kuuden kohdan ohjelmaa pankkien kuriinpanosta ja eurooppalaisen pankkikriisin ratkaisumallista. Se löytyy SDP:n kotisivulta osoitteesta: http://www.sdp.fi/sites/default/files/sijoittajavastuu_0.pdf

 

 

Siitä ei ole paljon jäljellä siinä yhteispaperissa, jolla kokoomus ja SDP ilmoittivat panevansa kuntoon EU:n pankkituen sijoittajavastuun. Tuntuu siltä, että mediassa ei ole luettu alkuperäistä paperia, sillä niin pinnallisia ovat kommentit SDP:n tavoitteiden toteutumisesta.

 

 

Sijoittajavastuu on sitä, että pankit pannaan kantamaan maksukyvyttömille velallisille lainatusta rahasta syntyvät luottotappiot. Demareiden käsitys sijoittajavastuun olemuksesta on toisenlainen. He vaativat velallisia antamaan pankeille vakuuksia luottotappioiden synnyn ehkäisemiseksi, ja siinä tarkoituksessa he markkinoivat muiden maiden hallituksille valtion omaisuuden yksityistämistä alehintaan siihen tapaan kuin edellisen kerran vallassa ollessaan Suomen demarit lahjoittivat valtion omaisuutta yksityisomistukseen. Demareille sijoittajavastuu tuntuu olevan valtion vastuu sijoittajien voitoista eikä sijoittajien paneminen vastuuseen niiden ottamista ylisuurista riskeistä.

 

 

”Moderni valtiovalta on vain toimikunta, joka hoitaa koko porvariluokan yhteisiä asioita”, sanoi yksikin alan mies jo sata vuotta sitten.

 

 

Olen demareiden nutun nurinkäännön johdosta – hehän olivat vaalien alla tällä kuuden kohdan linjalla – julkisesti syyttänyt demareita vaalipetoksesta heidän tehtyään hallitukseen menossa – jääkiekkotermillä – vanhanaikaisen: he tekevät taas kerran vaalien jälkeen toista kuin ennen vaaleja lupasivat. He tekivät kokoomuksen kanssa kaupat muiden maiden pankkien tukemisesta. Kun he toistavat ja toistavat irti päästämäänsä valhetta sijoittajavastuun toteutumisesta, joku voi siihen uskoa. Mutta totta se ei ole, eikä vasemmistoliiton näissä asioissa osoittama valmius vaalinaluspuheiden pyörtämiseen ole yhtään kunnioitettavampaa.

 

 

Hallitukseen pyrkivä vasemmistoliitto on menettämässä uskottavuutensa kaiken uuden poliittisen kulttuurin tai systeemikriisiin ajautuneen kapitalismin vaihtoehtojen tuottamisessa, ja puolue on takertumassa kokoomuksen ja SDP:n poliittiseen verkkoon kuin epäonninen Saimaan norppa. Hallitusneuvotteluissa kamppailu verkkoa vastaan johtaa sotkeutumiseen sen pauloihin entistä pahemmin, ja ennen pitkää vasemmistoliitolta loppuu happi. Se on verkossa pinnan alla ja siellä pysyy eikä se enää kykene hengittämään itse.

 

 

Vasemmistoliiton sisäisen kriisiytymisen vastuulliset löytyvät ay-liikkeen itsetyytyväisistä pomoista ja toimitsijoista. He tuovat puolueeseen demarihegemoniaa, jonka armollisuudesta he itse nauttivat vanhasta vallasta pöhöttyneen ja vasemmiston kaikinpuoliseen taistelukyvyttömyyteen ja ennätykselliseen vaalitappioon johtaneen korporatiivisen hallitsemistavan edunsaajina.

 

 

Vaikka vasemmistoliitto ei päätyisi loppuun kaluttuun ministerisosialismiin vasemmiston vaalitappion korjaamistapana, vahinko on jo tapahtunut puolueen uskottavuuden menetyksenä. Hallitukseen meno on vasemmistoliiton aatteellisen lopun sinetti. Sen jälkeen Suomessa ei ole merkittävää vasemmistolaista edustuksellista vaihtoehtoa.

 

 Aina, kun laitavasemmisto on saatu sosiaalistetuksi maan hallitukseen, siitä on seurannut poliittinen romahdus. Niin on käynyt Ranskassa, Italiassa, Norjassa, Islannissa ja aiemminkin meillä Suomessa. Ministerisosialismi ei ole uskottava vaihtoehto kapitalismin systeemikriisiin. Leikkauslistat odottavat. Tervemenoa sosiaalinen Suomi, epätasa-arvo on kasvussa.

 

 
08.05.2011 Tulosta
08.05.2011 18:18

 

Helsingin Sanomat on uuden päätoimittajansa johdolla ottanut entistä jyrkemmän poliittisen linjan. Vanhan päätoimittajan johdolla oltiin avoimesti EU:n ja Naton jäsenyyden kannalla. Tänään kansalaisia suostutellaan sen lisäksi epäsuorasti, mutta päättäväisesti, ottamaan meidän vastattavaksi muiden maiden pankkien muille maille antamien lainojen takaisinmaksu. Kirjoittelun kummallisuuksiin kuuluu ulkomaantoimituksen esimiehen Heikki Aittokosken kirjoitus valmiiden suolakurkkujen kasvatuksesta ja samaa sarjaa on Suomen julkeimman EU- ja Natofundamentalistin Kari Huhdan kirjoitus siitä, että Suomi ei muka enää voi tehdä rauhanomaista rauhanturvaamista vaan Suomen lain mukaan voi enää vain sotia ulkomailla. Kyseinen publisisti ei ole lukenut omia lakejamme ylemmän EU:n perustuslain 42. artiklaa, jossa kriisinhallintaan luetaan myös rauhanturvaaminen samoin kuin artiklassa 43. Lähetin Huhdan kirjoitukseen korjaustekstin HS:n mielipidesivulle. Saapa nähdä, julkaiseeko lehti oikaisun oman toimittajansa fataalivirheeseen,

 

 

Mutta asiaan.

 

 

Lupasin viikolla Reykjavikista, että palaan Islannin pankkikriisiin.

 

 

Kuplaa alettiin puhaltaa vuosituhannen alussa, ja seitsemässä vuodessa Islannin kolme suurinta pankkia (Kaupthing, Landsbanki ja Glitner) kasvattivat taseensa 20-kertaiseksi. Samalla Islannin pankkisektori kasvoi 10-kertaiseksi koko maan kansantalouteen nähden. Kun tuli täystuho, Islannin pankkijärjestelmästä 85 % tuhoutui kahdessa päivässä. Kaikki kolme Islantilaispankkien konkurssia nousivat maailman taloushistorianssa kymmenen suurimman konkurssin joukkoon samalle listalle, jossa oli muiden muassa amerikkalainen - väärinkäytöksistä tuttu - Enron.

 

 

Pankkikriisiä tutkimaan asetetun komission edustaja Fredrik Mair Baldursson luetteli GUE/NGL:n europarlamenttiryhmälle katastrofin syitä.

 

 

Pankkien kasvun rahoituksen rakenne oli kriisiherkkä, sillä rahaa lainattiin maailman pankkien välisiltä markkinoilta lyhyellä takaisinmaksuajalla sekä vaadittaessa tallettajille heti takaisin maksettavilla talletuksilla. Ongelma oli jatkuvan jälleenrahoituksen tarve, eivätkä islantilaispankit olleet varautuneet pankkien välisten markkinoiden sulkeutumiseen (mikä tapahtui USA:n pankkikriisin seurauksena) tai talletusten joukkopakoon.

 

 

Pankkien omistajat söivät kuormasta ja rahoittivat oman keinottelutoimintansa maailman pörsseissä Suomessakin!) omistamiensa pankkien lainarahoilla. Esimerkiksi 80 % Glitnerin veloista oli annettu sen omistajalle Baugur-ryhmälle. Vakuuksina käytettiin pankkien omia osakkeita, joiden hankinta niin ikään rahoitettiin pankkien itsensä lainoituksella.

 

 

Pankkien kirjanpidosta ei selvinnyt omistajien rahoittaminen ja omien osakkeiden rahoitus. Kansainväliset luottoluokitusyhtiöt arvioivat sen johdosta islantilaispankit hyviksi velallisiksi. Islannin pankkitarkastusviranomaiset eivät olleet tehtäviensä tasalla. Islannin Keskuspankki ei ollut varautunut jälleenrahoituksen tai talletuspaon ongelmiin. Islannilla ei ollut resursseja turvata ulkomaisia talletuksia, joita oli 8 kertaa enemmän kuin keskuspankilla oli reservejä ja joille oli annettu 100 prosentin talletussuoja.

 

 

Poliitikot olivat pankkien toiminnasta ulkona kuin Islannin lumiukot. Oikeistohallitus sääti pankeille liberaaleja lakeja ja ohjasi valtion tulojen ylijäämiä suurituloisten veronalennuksiin. Islantilaiset elivät kuin siat pellossa, kunnes kriisi iski. Kriisisyylliseksi koettu oikeistohallitus vaihtui vasemmiston hallitukseen.

 

 

Valtion taloudellista kehitystä kuvaavat seuraavat budjettiluvut: vuonna 2008 valtion tulot olivat 57 miljardia kruunua ja menot 32 miljardia. Vuonna 2009 vastaavat luvut olivat 55 ja 39 miljardia, tulot edelleen menoja suuremmat, mutta vuonna 2010 kriisi iski valtion kukkaroon täydellä voimalla: tulot 27 ja menot 48 miljardia. Tänä vuonna tulot ovat 27 ja menot 37 miljardia. Valtion tulot ovat siis romahtaneet alas mutta menot ovat räjähtäneet ylös. Menoista suuri osa menee pankkikriisin hoitoon, ja valtiovarainministerinä toimiva punavihreän puolueen puheenjohtaja on leikkauslistoillaan joutunut paikkaamaan porvarihallituksen virheitä. Seuraus on valvonnan virheisiin syyllistymättömän puolueen kannatuksen selkeä aleneminen. Johtopäätös on, että vasemmisto menettää kannatusta, vaikka se tekisi, mitä tehdä pitää, jos se sitä tekemällä menettää identiteettinsä.

 

 

Kun maa ei voi toimia ilman rahoitusmarkkinoita, edellä mainitut kolme suurinta pankkia on kansallistettu ja niiden kotimaiset liiketoiminnat asunto- ja kulutusluottoineen on erotettu ulkomaantoiminnoista ja siirretty sitä varten perustettuun kolmeen valtio-omisteiseen pankkiin. Kun Kreikka, Irlanti ja Portugali yrittävät pelastaa vanhat pankkinsa, Islanti aloitti maansa sisäiset pankkitoiminnat uudelleen puhtaalta pöydältä.

 

 

Kilpailukyky velkojen maksua varten toteutettiin noin 50 prosentin devalvaatiolla, ja inflaatiokin oli kriisin alussa lähes 20 prosenttia.

 

 

Pankkien vanhoista omistajista ja muista pankkien tyhjentäjistä kaksisataa saa syytteen väärinteoista. Missä muuten viipyvät vastaavat oikeudenkäynnit kreikkalaisia, irlantilaisia ja portugalilaisia ketkuja kohtaan?

 

 

Suurin ongelma on Englannin ja Hollannin vaatimus niissä maissa toimineiden pankkien talletusten turvaamisen maksamisesta. Juridisesti asia on ongelmallinen, sillä islantilaiset olivat perustaneet näihin maihin tytäryhtiöitä toimimaan näiden maiden lakien mukaan. Islantilaiset ovat valmiita maksamaan pankkiensa haarakonttoreiden talletukset, joita Suomessakin houkuteltiin islantilaispankkeihin muita korkeammalla korolla, mutta eivät tytäryhtiöiden talletuksia. Niitä tuli kohdella kuin mitä tahansa konkurssipesiä näissä maissa ilman että vastuuta joutuu kantamaan – konkurssiin menneiden islantilaisten omistajapankkien puolesta – Islannin kansa. Se ei ole suostunut maksamaan Englannin ja Hollannin kirjoittamia laskuja, joiden yhteinen suuruus on 40 % maan kansantulosta. Maksaminen ajaisi alas kansan elintason ja sosiaaliset julkiset palvelut.

 

 

Kaikella tällä on ollut suuri vaikutus kansalaismielipiteeseen EU:sta. Kun suuren kuplan aikaan kansalaista 63 % kannatti unionin jäsenyyttä, kriisin alettua jäsenyyden kannatus laski 27 prosenttiin, josta se on sittemmin lisääntynyt 36 prosenttiin. Näiltä näkymin islantilaiset äänestävät EI EU:lle.

 

 

Islanti selviää tällä menolla vaikeuksistaan. Asiaa auttaa se, että sen rasitteena ei ole jäsenyys EU:ssa eikä EMU:ssa.
 
04.05.2011 Tulosta
04.05.2011 08:55

 

No niin taas pitkästä aikaa, asiaan!

 

 

Kiinnitän huomion päivän Helsingin Sanomien sanankäyttöön: Suomi ”niskoittelee”. Ketä vastaan Suomi ”niskoittelee”? EU:n kuria ja pakkoja vastaan. Ei saa ”niskoitella”, varoittaa lehti. Siinä menee Suomen maine EU-luokan parhaana mallioppilaana.

 

 

Sanan ”niskoitella” kantasana lienee niska. Kun niskoitellaan, niska taipuu ja samalla selkäranka taittuu. Politiikassa niskan taivuttajia kutsutaan helposti selän taivuttajiksi.

 

 

Olen paraikaa Islannissa, vanhan europarlamenttiryhmäni opintopäivillä. Täällä EU:n jäsenyydestä neuvotteleva Islanti niskoittelee, tai itse asiassa Islannin edustuksellinen kansanosa eli maan poliittinen eliitti ei niskoittele. Se on valmis sosialisoimaan kansalle maksuun maan talousahdinkoon ajaneiden pankkien ja niiden rahoilla keinotelleiden omistajien maksamatta jääneet velat muiden maiden pankeille.

 

 

Poliittiset eliitit eivät yleensä niskoittele. Kun USA hyökkäsi Irakiin tuhoamaan maan virtuaalisia joukkotuhoaseita, Islanti oli Naton mallioppilas. Huolimatta siitä, että satujen saarella ei ole omia asevoimia, Islannin poliittinen eliitti ilmoitti maan USA:n laittomaan sotakoalitioon; laittomaan siksi, että hyökkäyksellä ei ollut YK:n lupaa. Kansa vastusti päätöstä, mutta ei ryhtynyt kapinaan.

 

 

Mutta kun tuli vaatimus muiden velkojen maksusta, kansa alkoi presidentin johdolla kapinoida kansan tahtoa uhmaavaa parlamentin enemmistöä vastaan. Jo kahdessa kansanäänestyksessä islantilaiset ovat hylänneet muiden maiden pankkien apupaketin.

 

 

Kun Islanti niskoittelee, valtio ei niskoittele vaan kansa.

 

 

Kun Suomi nyt "niskoittelee", poliittinen eliitti ei niskoittele vaan sen teki kansa vaaliuurnilla.

 

 

Kansa ei kuitenkaan näytä Suomessa saavan vaalien jälkeen sitä mitä tilasi. Veikkaukseni on, että demarit – perinteiseen tapaansa – eivät tosi- eli hallituspaikan tullen niskoittele ja että persutkin oppivat jytkyn jälkeen sen, miten poliittinen selkäranska taipuu ja se siitä vähitellen taittuu.

 

 

Islannin kansan vaikeuksien synnystä mutta selkärangan venymättömyydestä keskustelemme tänään Reykjavikissa, ja palaan asiaan.

 
<< Alkuun < Edellinen 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 Seuraava > Loppuun >>