Elämää ja entropiaa
25.10.2010 Tulosta
25.10.2010 05:08

 

Laajan kenttäkokemukseni mukaan suomalaisia ei kiinnosta EU:ssa vain se, kuinka paljon me sinne rahaa lähetämme, vaan myös se, paljonko meidän rahaamme jää sille tielleen. Kun sanotaan, että Suomi saa EU-rahaa Brysselistä siihen tai tähän tarkoitukseen,  EU-raha on aina meidän omien veronmaksajiemme rahaa, joka kierrätetään Brysselin kautta meille takaisin ja josta syntyy sillä matkalla useamman sadan miljoonan euron hävikki. Se hävikki on Suomen nettomaksuosuus.

  

Suomen kokoomuslainen valtiovarainministeriö tiedottaa Suomen nettojäsenmaksun suuruuden EU:n komission laskutavan mukaan sen sijasta, että ennen se ilmoitti sen valtion tilinpäätöksen mukaan (josta se kyllä löytyy edelleen). Komissio tietää, että monissa nettomaksajamaissa asialla on suuri poliittinen vaikutus kansalaismielipiteeseen, ja siksi sen laskelmat ovat vinoutuneita ja perustuvat tiettyjen kulujen tietoiseen poisjättämiseen. Mukana eivät ole lähes 40 000 ihmisen suuruisen virkamiesarmeijan ylläpidosta ja entisten virkamiesten eläkkeistä aiheutuvat hallintokulut eivätkä EU:n ulkopuolelle suuntautuvien toimien kulut.

  

Vuodelta 2009 tehdyn valtion tilinpäätöksen mukaan Suomi lähetti EU:lle 638 miljoonaa euroa enemmän kuin Brysselistä saatiin takaisin. Sen lisäksi Suomi lähetti pääkonttorin käyttöön 115 miljoona euroa tullituloja, jotka se ennen piti itsellään.

 

 

Siitä voidaan laskea Suomen nettomaksuksi 753 miljoonaa euroa. Kokoomuslainen valtiovarainministeriö kuitenkin tiedottaa kansalle pienemmän summan eli komission laskelman, joka edellä mainituista pois jätetyistä kuluista johtuen on vain 544 miljoonaa euroa eli yli neljänneksen todellista pienempi.

 

 

Federalistit vähättelivät tätä poliittisesti tulenarkaa kysymystä. Muistissa on, että Suomen piti olla EY-kansanäänestyksen KYLLÄ-puolen mukaan nettosaaja! Liittovaltion asian ajajat kampanjoivat myös euroverojen puolesta, siis sen puolesta, että EU saisi veronkanto-oikeuden jäsenmaissa – ja siinä yhteydessä tilaisuuden menojensa paisuttamiseen.

  

Suomen nettomaksu on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Taakan kasvu johtuu niistä valtionpäämiesten Eurooppa-neuvostossa joulukuussa 2005 käydyistä neuvotteluista, joiden perusteella päätettiin unionin vuosien 2007-2013 rahoituskehyksestä. Silloin, yön pimeinä tunteina, pääministeri Matti Vanhanen petti Suomen veronmaksajat suostumalla lisäämään Suomen nettojäsenmaksutaakkaa. Viralliset sanasepot sanoivat silloin, että unionissa 6-9 maan nettoasema heikkeni meitä enemmän ja että Suomi menestyi ”kohtuullisesti”. He unohtavat kertoa, että muut ”häviäjät” olivat pääasiassa nettosaajamaita. On aivan eri asia, leikataanko nettosaajilta vai nettomaksajilta (niin kuin meiltä). Todellisuudessa Suomi oli rahoitusneuvottelujen suurin häviäjä.

  

Komission laskutavan mukaan Suomen nettomaksuosuus vuonna 2009 oli 0,32 % bruttokansantulosta. Se oli enemmän kuin suomalaiset laskivat Eurooppa-neuvoston jälkeen omaksi osuudeksemme, ja sitä suurempi oli vain Belgian (0,49 %), Tanskan (0,42 %), Luxemburgin (0,39 %) ja Italian osuus (0,34 %). Kun otetaan huomioon komission laskelmasta pois jätetyt hallintomenot, Belgian ja Luxemburgin osuudet alenevat merkittävästi, ja kun otetaan huomioon se, että EU maksaa valtaosan Tanskan ja Italian maataloustukiaisista (joita Suomi maksaa yli miljardin kansallisena tukena omien veronmaksajiemme varoista), Suomi oli suhteellisesti suurin EU:n nettomaksaja!

  

On yleisesti tiedossa, että Suomi maksaa EU:lle jäsenmaksua Englannin puolesta. Vuonna 2009 se oli 135 miljoonaa euroa. Edellä mainituissa neuvotteluissa Vanhanen suostui porvarihallituksen edustajana maksamaan myös Saksan, Ruotsin, Hollannin ja Itävallan jäsenmaksua, ja valtion tilinpäätöksessä mainittuun Englannin osuuteen sisältyy näiden muiden maiden jäsenmaksuosuutta 40 miljoonaa. Mainitut maat panivat eniten vastaan oman jäsenmaksuosuutensa kasvattamista ja saivat oman asiansa ajamisesta yhteensä noin 5 miljardin euron palkkion. Toisin toimi Suomi.

  

Kun Englannin, Saksan, Ruotsin, Hollannin ja Itävallan saamia jäsenmaksualennuksia sisältyy  nettomaksulaskelman eri osiin ja kun ne sieltä poimitaan esiin, Suomi on niin rikas maa, että se maksoi viime vuonna muiden, meitä rikkaampien maiden puolesta EU-jäsenmaksuja yli 300 miljoonaa euroa.

  

Kiltteys on kallista.

 
 
14.10.2010 Tulosta
14.10.2010 04:00

Palaan tauon jälkeen kotisivujeni ylläpitoon. Olen muutaman kuukauden ajan keskittynyt ns. muistelmien tekemiseen, ja nyt se projekti on valmis. Koossa on kolme ja puolisataa liuskaa tekstiä johdantona sille johtopäätökselle, että olla vasemmalla ei ole vain EI kapitalismille vaan myös KYLLÄ hyvälle elämälle.

 

 

En ole valmis hylkäämään sosialismi-sanaa, vaikka ei se tänään mitään mainosta vasemmistolle ole. Sitä sanaa ei kuitenkaan päästä pakoon.

 

 

Historian loppusäilytykseen siirretystä reaalisosialismista opin saaneena uussosialistina hahmottelen kirjan loppuyhteenvetona vasemmistoaatteen punavihreään koriin tiun verran sellaisia KYLLÄ-munia, joissa uskon olevan uussosialismin alkioita uudelleen synnytettävän sosialismin tarpeisiin. Siinä on – niin kuin entisen morsiamen mekossa – vähän uutta, vähän vanhaa, vähän lainattua ja sen verran Suomen sinistä, että hääpuvun väriehtokin täyttyy, vaikka ei tässä ollakaan lähdössä häitä tanssimaan, ei ainakaan häitä kapitalistin kanssa.

 

 

Olisin kiitollinen kommenteista ( Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen seuraavaan listaan, jonka sisällään pitämistä asioista monen eri sortin sosialistin kannattaa mielestäni sanoa KYLLÄ.

 

KYLLÄ entropian minimoimiselle, ilmastonmuutoksen torjunnalle ja uusiutuvalle energialle. 

KYLLÄ kestävälle ekologiselle, taloudelliselle ja sosiaaliselle kehitykselle ilman haitakkeita, turhakkeita ja saastukkeita. 

KYLLÄ biodiversiteetille, kasveille ja eläimille, kaloille ja mehiläisille, puhtaalle vedelle ja kirkkaalle ilmalle. 

KYLLÄ maailmanrauhalle, selkkausten rauhanomaiselle ratkaisemiselle ja kansanarmeijalle. 

KYLLÄ Yhdistyneille Kansakunnille ja sosiaaliselle Euroopalle. 

KYLLÄ kansainvälisin sopimuksin määritellyille yksilön vapauksille ja ihmisoikeuksille sekä sukupuolten sosiaaliselle ja taloudelliselle tasa-arvolle. 

KYLLÄ kelvolliselle juomavedelle ja terveelliselle ruualle. 

KYLLÄ demokratialle sanan laajassa merkityksessä. 

KYLLÄ yhteisomistukselle sen mitä moninaisemmissa muodoissa. 

KYLLÄ yhteisöllisyyden voimalle ja kansalaisyhteiskunnalle. 

KYLLÄ ihmisen toimintakyvyn maksimoimiselle, luovuudelle, aloitteellisuudelle ja yritteliäisyydelle. 

KYLLÄ edistykselle, joka murtaa vanhan vallan tabuja ja uskomuksia, joka on suvaitsevaisuutta toisin ajattelulle ja joka on maailmanlaajuista solidaarisuutta kurjuuden poistamiseksi ja väestönkasvussa säästämiseksi. 

KYLLÄ hyvinvointivaltiolle, joka tuottaa kaikille kansalaisille ilmaiset tai halvat terveydenhoitopalvelut, koulutuksen ja hyvän sosiaalisen voinnin edellytykset. 

KYLLÄ sekä palkkatyöläisten että yrittäjien työhön perustuvalle toimeentulolle ja työttömyyden torjunnassa yleiselle työajan lyhentämiselle. 

KYLLÄ tieteille ja taiteille, liikunnalle ja urheilulle, sirkukselle ja viihteen kulttuurille.

 

KYLLÄ tieteen saavutusten ja yhteisen tiedon yleiselle hyväksikäytölle sekä tiedon vaihdon ja välityksen vapaudelle.

 

KYLLÄ reaalikapitalismin diktatuurin kumoamiselle ja sen lumeversion ”vapaan markkinatalouden” epädemokraattisen luonteen paljastamiselle. 

KYLLÄ kapitalismin reformoimiselle ja ihmiskasvoistamiselle sen lopun suloisessa odotuksessa. 

KYLLÄ ilolle, riemulle ja hyvän olon tunteelle.  

KYLLÄ maailman selittämiselle, muuttamiselle ja uudesti synnytettävälle punaiselle ja vihreälle sosialismille.

 
01.07.2010 Tulosta
01.07.2010 05:28

 

 

 

 

 

Olen pitänyt tällä palstalla viime kuukausina ns. matalaa profiilia johtuen muun muassa siitä, että kirjoitan kokonaista kirjaa ja että päivän ja reaaliajan tapahtumat tuntuvat niin pieniltä ikuisuuskysymyksiin verrattuna. Palaan syksymmällä aktiiviseen tämän ajan tapahtumien kommentointiin.

 

 

Tuon kuitenkin tänään vielä vanhasta muistista Bryssälän terveisiä. Osallistuin viikolla entisen parlamenttiryhmäni tilaisuuteen, jossa etsittiin vasemmiston vaihtoehto(j)a kapitalistisen systeemin kriisiin. Tilaisuus oli ajoitettu viime sunnuntain G 20-kokouksen jälkilöylyihin.

 

 

Yhteisesti todettiin, että systeemin kriisillä on eri puolia; että se ei ole vain taloudellinen vaan myös sosiaalinen kriisi. Oikeisto ajaa sen varjolla alas ns. eurooppalaista sosiaalista mallia.

 

 

Vasemmisto puolustaa kansalaisten hyvän sosiaalista vointia. Siltä osin vasemmistolla on selkeät toimintalinjat. Hyviltä tarkoituksilta ei puutu kuin maksajat.

 

 

Oikeistolaisille kriisinlievennysmalleille on yhteistä se, että keskuspankkien nollakorkopolitiikkaan perustuvasta rahanjaosta syntyvät pankkien voitot privatisoidaan ja tappiot  sosialisoidaan. Vasemmiston vaihtoehto on, että voitot sosialisoidaan ja tappiot privatisoidaan. Kapitalismia ei ole se, että pankkien riskit on otettu julkiseen maksuun.

 

 

Vanhoillisimmat vasemmistolaiset olivat sitä mieltä, että vasemmiston ei pidä ruveta keskustelemaan kapitalismin paikkailusta vaan vaihtoehto on sosialismi. Sitä ei kerrottu, mitä se sitten on. Puheissa korostui työväenluokan taistelu muutoksen tuovana voimana. Minä en ole se henkilö, joka heittää käsitteen ”työväenluokka” historian roskakoriin, mutta en usko, että voitto kapitalismista saadaan vain luokkatietoisen työväestön taistelulla. Mukaan tarvitaan yhteiskunnan tavallisimmat ihmiset, sen keskiluokkainen enemmistö.

 

 

Omasta puolestani listasin joukon taloudellisia toimia, joita olisi toteutettava nyt, kun kapitalismi on heikoimmillaan vuosikymmeniin.

 

 

 

Niitä ovat pankkien vakavaraisuusvaatimusten kiristäminen ja kyseisten kriteereiden valvonnan resurssien lisääminen, pankkiveron säätäminen yhteisen pankkikriisirahaston rahoittamiseksi, ns. Tobin-vero lyhytaikaisille pääomansiirroille, uusien finanssituotteiden luvanvaraistaminen, pankkia muistuttavien finanssilaitosten (esimerkiksi hedge-rahastojen ja pankkien omien SPV-yhteisöjen) siirtäminen pankkivalvonnan piiriin, veroparatiisien käytön kieltäminen keskuspankkirahoitusta käyttäviltä pankeilta, luottoluokituslaitosten kansallistaminen/luvittaminen ja niiden luokituskriteereiden julkistaminen, pörssikaupankäynnissä ns. lyhyeksi myynnin eli itse omistamattomien osakkeiden kaupankäynnin kieltäminen, johdannaiskaupan siirtäminen kahdenvälisestä (OTC-)kaupankäynnistä julkiseen selvitykseen (clearing) ja pankinjohtajien eli bankstereiden bonusten rajoittaminen.

 

 

Yhdestäkään näistä järjestelmän paikkaustoimista ei päästy sopuun sunnuntain G 20-kokouksessa – ja kuitenkin kaikista niistä tarvitaan kansainvälinen konsensus. EU:n päätökset eivät riitä, mutta ei meillä ole edes niitä.

 

 

Se kävi Bryssälässä selväksi, että vasemmistolaisilla poliitikoilla on sangen hatara käsitys siitä, missä kapitalismissa tänään mennään. On päällä vanha retoriikka.

 

 

 
26.05.2010 Tulosta
27.05.2010 18:54

On ollut murheellinen kevät syystä, joka löytyy Helsingin Sanomista sunnuntaina, jos sen osaa löytää. Siksi olen täydentänyt tätä palstaa harvakseltaan.

 

 

 

Kyseisessä lehdessä oli eilen (26.5) pikku-uutinen, jonka mukaan ”EU:n komissio on hyväksynyt Suomen ohjelman valtiontuen myöntämiseksi viljelijöille, jotka ovat vaikeuksissa talouskriisin vuoksi” ja ”tukiohjelmalla pyritään turvaamaan rahoitus tämänhetkisessä finanssikriisissä”.

 

 

Mielenkiintoni heräsi.

 

 

 

Missä sellaisissa erityisissä vaikeuksissa ”talouskriisin vuoksi” ovat viljelijät, että heille ruvetaan maksamaan Suomen valtion varoista kriisitukea? Mitä sellaisia erityisiä vaikeuksia ovat kohdanneet viljelijät ”tämänhetkisessä finanssikriisissä”, että on perusteita avustaa navettojen rakentajia ja puimakoneen ostajia kaikkien muiden veronmaksajien varoista?

 

Kun selvitin asiaa, minulle selvisi, että hallituksen esityksessä 34/2010 ehdotetaan tällaista tukea maksettavaksi viljelijöille yhteensä 22 miljoonaa euroa ja enimmillään 15 000 euroa viljelijää kohden. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen toisessa käsittelyssä yksimielisesti. Kukaan kansanedustaja ei siis kyseenalaistanut ilmaisen rahan jakoa maatalousyrittäjille. Muille yrittäjille ei ole jaossa ilmaista rahaa.

Monet viljelijät ovat aidosti ylivelkaantuneet. Siihen vaikuttaa vähintään yhtä paljon - ja paljon enemmänkin - peltomaapohjalle maksettavat ruhtinaalliset korvaukset siitä, että maata ei käytetä viljelyyn. EU:n ”luonnonhoitopelloista” ja muista tosiasiallisista kesannointitoimista maksettavat viljelystä pidättäytymisen korvaukset määrittävät peltojen vuokraushinnat niin korkeiksi, että oikeat viljelijät velkaantuvat ostaessaan vuokrapeltoja viljelyyn.

 

 

Kyseenalaistan sen, että velkaantuneiden viljelijöiden ylikorkeasta (ja EU-tukien vääristämästä) maan hinnasta aiheutuneita velkoja maksetaan Suomen valtion varoista pankeille ”talouskriisin” verukkeella. En voi hyväksyä velkaantumisen aiheutuneen mistään yleisestä ”finanssikriisistä”. Niillä perusteilla pitäisi tukea ihan muita yrittäjiä kuin EU:n maatalouspolitiikalla lihotettavien pellonomistajien tuotannosta luopumista. Vastaavasti samalla politiikalla ajetaan perikatoon niitä viljelijöitä, jotka yrittävät saada elantonsa tuotannosta. Peruste on ihan yhtä väärä kuin vuoristokorvauksen maksaminen Pohjanmaan lakeuksien tiloille.

 

Muistutan, että Suomessa omien veronmaksajien rahoista maksettavat kansalliset tuet ovat kaikista EU-maista kolmanneksi suurimmat Ranskan ja Saksan jälkeen. Mutta se, että niitä maksetaan vielä lisää viljelijöille ”talouskriisin vuoksi”, on sumutusta, kikkailua ja pelleilyä meidän suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.

 

Kun muut maksattavat maanviljelynsä EU:lla, Suomi maksaa sen itse. Pieni Suomi käyttää EU-maista kolmanneksi eniten rahaa (1 203 miljoonaa) kansalliseen tukeen. Enemmän maksoivat vuonna 2008 viljelijöilleen itse vain suuret Ranska (2 036 miljoonaa) ja Saksa (1 274 miljoonaa). Suomi siis maksaa omista varoistaan maataloustukia enemmän kuin eteläiset Italia, Espanja ja Kreikka tai maatalousriippuvaiset Puola ja Hollanti tai pohjoiset Tanska (112 miljoonaa) ja Ruotsi (99 miljoonaa). Näyttää siltä, että Tanskaan ja Ruotsiin verrattuna meille tulee tätä kautta yli miljardi euroa enemmän nettojäsenmaksua, joka muutenkin on kasvusuunnassa

 
<< Alkuun < Edellinen 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 Seuraava > Loppuun >>