IT-kuplan puhkeaminen - 11.4.2001 Tulosta

Ensimmäisen polven rikkaat/Esko Seppäsen kotisivuspecial 11.4.2001

Suomen pääomamarkkinoiden liberalisointi alkoi 1980-luvun puolivälissä, jolloin Suomea ruvettiin panemaan ensin ETA- ja sitten EU-kuntoon. Pääomien maahantuonnilta ja maastavienniltä poistettiin rajoituksia, ja niin tehtiin Suomen Pankin päätöksin ilman eduskunnan säätämiä uusia lakeja. Näin ollen ei pääomamarkkinoiden liberalisoimisesta päätetty parlamentaarisesti.

Suomen Pankissa uskottiin (ja varsinkin Rolf Kullberg, Markku Puntila, Sirkka Hämäläinen ja Johnny Åkerholm uskoivat), että vapaat markkinat vaativat muuttumatonta valuuttakurssia. Liberalisoinnista tuli ortodoksista kovan markan politiikkaa. Isänmaattomat pääomat tulevat ja lähtevät.
Niissä oloissa - yliarvostetulla markan vaihtokurssilla - ulkomaisten sijoittajien kannatti tuoda Suomeen velkaa. Kun valuuttakurssin muuttumattomuutta puolustettiin korkeilla koroilla, joille "vain taivas oli kattona", ulkomaiselle rahalle sai hyvän tuoton suomalaisesta velasta, eikä velanmyyjillä ollut valuuttakurssiriskiä. Ostajilla sen sijaan oli, ja se realisoitui, kun kovan markan politiikka päättyi vuonna 1991 konkurssien konkurssiin: "pakkodevalvaatioon". Alkoi lama, jonka aikana taloudellinen kasvuvauhti kääntyi laskuun ja menetettiin yli 10 % bruttokansantuotteesta.
Pankkikriisi oli sitten sitä, että yhteiskunta turvasi kansalaisten säästöt. Pankit eivät pystyneet niitä turvaamaan annettuaan sekä omat että säästäjien rahat ja vielä tuontirahaakin lainaksi riittämättömillä vakuuksilla maksukyvyttömille velallisille.
Pankkikriisin hinta on ollut yhteiskunnalle - laskutavasta riippuen - 40-50 miljardia markkaa. Sen lisäksi KOP:n ja SYP:n yksityiset omistajat menettivät luottotappioina pankkiensa vanhoja voittoja yli 30 miljardia markkaa. Molemmat suurpankit ajautuivat sittemmin ulkomaisomistukseen.
Mistä tulivat nämä rahat, jotka menetettiin luottotappioina, konkursseina ja henkilökohtaisina murhenäytelminä?
Rahat tulivat maahan ulkomaisina luottoina sen saman periaatteen mukaan, jolla alikehittyneet maat velkaannutettiin Suomen jälkeen myöhemmin 1990-luvulla. Malesialle, Etelä-Korealle, Indonesialle, Thaimaalle, Brasilialle, Venäjälle ja monelle muullekin maalle kävi silloin niin kuin Suomelle. Yhdet ottivat velkoja ja toiset pantiin niiden maksajiksi yhteiskunnallisen kriisin kautta. Suomi selvisi pankkikriisistä ilman Kansainvälisen Valuuttarahaston (IMF) luototusta tappamalla kymmeniä tuhansia pienyrityksiä ja hyväksymällä poliittisesti työttömyyden kasvun, mutta näissä muissa maissa IMF pelasti amerikkalaiset luotonantajat. Suomi osallistui talkoisiin antamalla useita miljardeja markkoja (sille tielleen jäävää rahaa) valuuttarahaston osakepääoman korotuksiin.

Vuosikymmenen loppupuolella Suomi liitettiin EMU:un ja sitä kautta yhteisvaluutta euroon. Taas tuli väärä valuuttakurssi ja uusi pakkodevalvaatio: markka devalvoitui EMU:ssa neljänneksen suhteessa USA:n dollariin!
Se oli tuontidevalvaatio, joka oli peräisin Saksan ja Ranskan tarpeesta säilyttää hintakilpailukykynsä maailman markkinoilla. Kun vannottiin integraation syvenemisen nimeen, ne eivät voineet - maidensa sisäpoliittisen tilanteen takia - devalvoida, mutta ne saivat EMU:n kautta tarvitsemansa devalvaation yli 10 prosentin massatyöttömyyden hoitoon.
Se merkitsi EMU:un kiinnittyneelle Suomelle tuplapakkodevalvaatiota. Me olimme devalvoineet jo vuosikymmenen alussa toisin kuin Saksa ja Ranska.
Vuosikymmenen lopussa valuuttakurssi oli Suomessa väärä eri suuntaan kuin 1990-luvun alussa. Korot olivat matalalla, eikä Suomeen kannattanut tuoda lainarahaa.
Väärä kurssi johti nyt siihen, että suomalainen omaisuus - ja sen mukana pörssiosakkeet - halpenivat dollareissa mitattuna, ja amerikkalaisten eläkesäätiöiden sekä muiden rahan korkeaa tuottoa havittelevien sijoittajien kannatti ostaa Suomesta markkahintaista omaisuutta. Isänmaattomat suomalaiset osakkeenomistajat alkoivat myydä osakkeita ulos tukkumitassa. Historian kuluessa syntyneen suomalaisen työn ja pääoman hintasuhde muuttui pääoman eduksi, kun ulkomainen kysyntä alkoi ajaa suomalaisten pääomahyödykkeiden hintoja "kansainväliselle" tasolle.
Suomalaisille sijoittajille osakkeiden pörssiarvo alkoi tulla - ja tulee - ulkoa annettuna.
Pörssin kautta maahan virrannut löysä tuontiraha kulkeutui suomalaisille osakkeenomistajille myyntivoittoina tavalla, joka on tehnyt yhteiskunnan tuloerot ennenkokemattomiksi. Vaikka suuri osa myyjistä on ollut yhteisöjä, myös niiden kautta on kasvatettu tuloeroja: saamansa myyntivoitot ovat monet osakeyhtiöt jakaneet verottomina osinkoina omistajilleen. Yhteiskunta on ruvennut toimimaan amerikkalaisen "omistajille kuuluu kaikki"-periaatteen mukaan, ja yritysten tärkeimmäksi tehtäväksi on tullut osakkeenomistajien edun maksimointi.
Tulonjakotilaston mukaan on suurituloisin viidennes kotitalouksista viiden vuoden aikana rahastanut tuloja yli 30 kertaa enemmän kuin pienituloisimmat kotitaloudet. Niille on ollut jaossa lisätuloja 20 miljardia, pienituloisimmille runsaat puoli miljardia.
Lipposen hallituksen politiikkaan on kuulunut sosiaaliturvaleikkuri. Tuloerojen kasvu on ollut sitä, että veroetuoikeuksia nauttineet suurituloiset ovat kasvattaneet tulojaan pörssin myyntivoittoina ja verottomina osinkoina, kun taas pienituloisten sosiaaliturva on säilynyt ennallaan tai sitä on huononnettu. Suurituloisilta ei ole riittänyt uusia tulonsiirtoja pienituloisille. He ovat ottaneet kaiken tuontirahan itselleen, kun useimmat ovat myyneet pitkään omistettuja osakkeita korkealla hankintahintavähennyksellä ja alhaisella pääomatuloverolla. Vanhoja osakkeita voi myydä vain kerran.
Se, että ulkomaalaisilla on vapaa omistusoikeus Suomessa ja Suomeen, ei periydy kovinkaan vanhasta historiasta. Pantaessa Suomea EU-kuntoon muodostettiin ensin Euroopan talousalue (ETA), joka merkitsi EU:n taloudellista jäsenyyttä ilman poliittisia sitoumuksia. Silloin, vain kymmenkunta vuotta sitten, Suomi avasi rajansa niin että ulkomaalaiset saattoivat omistaa Suomea samoin oikeuksin kuin alkuperäiskansakin.
EU-jäsenyyden aikana markkinat ovat astuneet Suomen johtoon tavalla, jota EU-oloissa ei voida estää. Ei sitä olisi ehkä voitu estää ilman EU-jäsenyyttäkään, mutta EU-ilmapiiri on joka tapauksessa vaihtoehdoton, eikä tunnelin päässä näy valoa: kestävää kehitystä ja ihmisten hyvää sosiaalista vointia.

Maksutasetilastosta saadaan tietoja summista, joilla tuloerojen kasvu Suomessa on rahoitettu.
Voidaan sanoa, että rikkaiden rahat ovat syntyneet Suomen kansantalouden näkökulmasta ikään kuin tyhjästä. Kukaan ei ole tehnyt tuontirahan hyväksi työtä eikä kukaan ole menettänyt tuloja rikkaiden rikastuessa?
Kun aikaisempien sukupolvien työllä syntynyttä omaisuutta on myyty ulkomaalaisille, kansantulon näkökulmasta ei ole tapahtunut mitään: kansantulo ei ole kasvanut. Tuontiraha ei näy bruttokansantuotteessa (BKT) kuten eivät myöskään optiotulot, eikä se tule tuponeuvotteluissa uusjakoon. Se on niiden, joiden se on.
ei ole syntynyt uutta jaettavaa. Sen sijaan kasautuneen työn eli varallisuuden jakautumisessa on tapahtunut suuri muutos: pörssissä osakkeista lähes puolet ja niiden arvosta yli 70 % on siirtynyt ulkomaalaisomistukseen. Se on hinta rikkaiden rikastumisesta.
Tästä eteenpäin ulkomaiset omistajat jakavat voittoja ja tappioita ennen muuta keskenään. Suomalaisilla ei ole enää myytävänään kuin 30 % Suomen pörssin arvosta (josta puolet on Nokiaa).

Maksutasetilaston mukaan ulkomaiset sijoittajat ovat kymmenen vuoden aikana tehneet portfoliosijoituksia - eli pääsääntöisesti kai ostaneet suomalaisia pörssiosakkeita - 230 miljardilla markalla.
Maksutasetilastolla mitataan paitsi rahantuontia myös tuontirahalla hankitun omaisuuden kulloistakin markkina-arvoa.
Vuoden 2000 lopun tilanne oli se, että 230 miljoonalla tuontimarkalla ulkomaiset sijoittajat olivat saaneet pörssihinnoin 1 300 miljoonan markan arvoon nousseet osakkeet. Ulkomaiset sijoittajat olivat siis tehneet sangen edullisia kauppoja.
Seuraavassa taulukossa esitetään maksutaseen portfoliosijoitukset (mrd.mk). Ensin on (a) rahavirta Suomesta ulkomaille ja (b) rahavirta ulkomailta Suomeen. Sen jälkeen on (c) suomalaissijoitusten kanta ulkomailla ja (d) ulkomaisten sijoitusten kanta Suomessa.

Vuosi (a) (b)  (c)    (d)

1990  0,0 0,4

1991 -0,4 0,0  0,4    4,1

1992  0,0 0,4  0,5    5,1

1993  0,9 12,7 1,8   30,4

1994  0,4 13,4 2,0   60,6

1995  0,9 8,7  3,2   63,7

1996  3,4 8,9  7,3   108,9

1997  8,8 20,8 17,6  156,5

1998 11,1 41,1 26,9  406,3

1999 26,6 58,2 73,1  1299,3

2000 47,0 65,1 118,5 1307,3

Taulukko kertoo, että ulkomaiset sijoittajat ovat saaneet Suomesta yhteensä 230 miljardilla markalla 1 300 miljardin markan osakkeet, kun taas suomalaiset sijoittajat ovat vieneet 100 miljardia markkaa ja saaneet niillä ulkomaisista pörsseistä vain 120 miljardin markan osakkeet.
Luvut kertovat, että ulkomailla pörssihinnat olivat taivaissa suomalaisten kapitalistien alkaessa ostaa osakkeita ulkomailta, kun taas Suomessa omaisuuden arvo oli alempi kuin sen kuului olla ulkomaiseen omaisuuteen eli vaihtoehtoisiin sijoituksiin verrattuna.
Kun ulkomainen (amerikkalainen) pääoma iskee vapailla markkinoilla aina sinne, mistä se löytää eroja kansainvälisen ja kotimaisen pääoman arvostuksen välillä, jälkikäteen nähdään, että suomalaiset kapitalistit joutuivat markkavoittojen lumoihin ja möivät osakkeensa ulos alihintaan. Meidän näkökulmastamme väärästä euron ja dollarin kurssista johtuen pörssissä oli amerikkalaisille sijoittajille alemyynti. Maahan tuoduilla 230 miljardilla ostettujen osakkeiden arvo moninkertaistui heidän hyväkseen.

Suorat sijoitukset

Erotukseksi portfoliosijoituksista, jotka ovat nopeasti liikkuvan isänmaattoman rahan
virtoja, on myös pitkäaikaisempia sijoituksia: suoria sijoituksia. Ne ovat vakaampia, työllistävämpiä ja tarpeellisempia kuin osakesalkkurahat.
Perinteisesti Suomi on ollut näiden rahojen osalta nettoviejä: suomalaisyritykset ovat tehneet ulkomaille enemmän sijoituksia kuin ulkomaalaiset Suomeen.
Maahan on tuotu sangen vähän uusia työllistäviä investointeja. On käynyt niin, että ulkomaalaisomistus on kasvanut olemassa olleissa suomalaisyrityksissä.
Seuraavassa taulukossa ovat suorien sijoitusten (a) virrat Suomesta ulkomaille ja (b) virrat ulkomailta Suomeen sekä (c) suomalaissijoitusten kanta ulkomailla ja (d) ulkomaisten sijoitusten kanta Suomessa:

Vuosi (a) (b)  (c)   (d)

1990 10,3 3,0  40,8  18,7

1991 -0,5 -1,0 44,8  17,4

1992 -3,4 1,8  44,9  19,3

1993 8,0  4,9  53,1  24,4

1994 22,4 8,2  59,5  31,9

1995 6,5  4,6  66,1  36,9

1996 16,5 5,1  82,0  40,8

1997 27,4 11,0 110,0 51,7

1998 99,6 64,9 149,9 83,9

1999 36,9 25,7 200,3 108,4

2000 149  53,1 338,9 147,2

Näiden tietojen perusteella työtä viedään paljon enemmän kuin sitä tuodaan.

Nokia myytiin ulkomaille

Pääosan osakemarkkinoiden tuontirahasta, vajaat 200 miljardia markkaa, ovat Suomessa saaneet Nokian osakkeiden ulkomaillemyyjät. Suurimpia myyjiä ovat olleet ne, joilla on ollut niitä eniten: institutionaaliset myyjät.
Nimenomaan instituutioiden tehtävänä olisi ollut säilyttää Nokia suomalaisessa määräysvallassa, jos sellaista kansallista etua olisi pidetty tärkeänä. Ei ole pidetty. Suomalaisyhtiöt ovat kuitenkin pitäneet tärkeämpänä jakaa omistajilleen irtonaista rahaa verottomina osinkoina.
Kun IT-kupla kasvoi, Soros ja muut sijoittajat ostivat Nokian ohella myös pörssiin pantujen uusteknologiayhtiöiden osakkeita mielettömiin hintoihin.
Vain pieni osa tuontirahasta on sijoitettu perusteollisuuteen. Siitä syystä monien Suomen suurimpien teollisuusyhtiöiden pörssiarvot ovat olleet alhaisia. Voidaan sanoa, että pörssi on ollut sairas, kun maailman 10 suurimman metsäteollisuusyhtiön joukkoon kuuluvien Stora-Enson, UPM-Kymmenen ja Metsä-Serlan osakkeiden yhteenlaskettu arvo oli pörssikuplaa puhallettaessa puolta pienempi kuin pörssi-ilmapalloksi osoittautuneen Soneran, vaikka nämä yhtiöt maksoivat omistajilleen osinkojakin melkein yhtä paljon kuin Nokia, Sonerasta puhumattakaan.
Nokia ei ole kupla.
Se on yksi maailman parhaita tuotemerkkejä eli "brändejä". Sen brändi on yksi aikamme kaupallisia ikoneja. Jos jossakin esineessä (eikä silloin tarkoiteta kumisaappaita vaan elektroniikkaa) on Nokian tuotemerkki, siihen yhdistetään moderni elämäntapa: on hienoa olla Nokian kultapossukerhon jäsen.
Nokia on maailman suurin matkapuhelinten valmistaja, jossa on lähes 60 000 työntekijää, joista Suomessa yli 23 000. Sen osuus Suomen viennistä on 28 % ja se vie (ja tuo) enemmän kuin metsäteollisuus. Nokia maksoi vuodelta 2000 Suomeen veroja 7 miljardia ja omistajilleen osinkoja 8 miljardia markkaa. Yhtiön jäljellä olevat suomalaisomistajat saivat vajaan miljardin markan osinkonsa verottomina; osingothan ovat Suomessa - toisin kuin monissa muissa EU-maissa - saajilleen verovapaita.
Nokia on ulkomaalaisomisteinen yhtiö, jossa enää kymmenkunta prosenttia osakkeista antaa suomalaisille puhevaltaa. Jostakin syystä suomalaiset suuryhtiöt luopuivat vapaaehtoisesti siitä osakkeisiin liittyneiden äänien eriarvoistamisesta, jonka perusteella vanhoilla omistajilla oli pienemmällä osakemäärällä enemmän ääniä. Meniköhän suomalaisomistajilla pää markkamiljardeista niin sekaisin, että sinne ei enää mahtunut isänmaan etu?
Seuraavassa taulukossa esitetään Nokian ulkomaalaisomistus kunkin vuoden päättyessä ja sen jälkeen sen osakkeiden yhteinen pörssiarvo.

1992 11,1 % 5 mrd.mk

1993 23,4 % 19 mrd.mk

1994 56,2 % 49 mrd.mk

1995 63,3 % 48 mrd.mk

1996 64,9 % 75 mrd.mk

1997 70,5 % 110 mrd.mk

1998 76,5 % 355 mrd.mk

1999 85,6 % 1240 mrd.mk

2000 89,5 % 1337 mrd.mk

Nokian osakkeiden yhteenlaskettu arvo oli vuonna 2000 enimmillään yli 1 700 miljardia markkaa. Nokia oli silloin pörssiarvoltaan yksi maailman suurimpia yhtiöitä.
Huhtikuun alussa Nokian osakkeiden yhteenlaskettu arvo oli enää 700-800 miljardia. Yhtiö oli menettänyt pörssiarvostaan yli puolet.
Luvut kertovat, että pörssien IT-kupla oli puhjennut; monille muille yhtiöille oli käynyt vielä huonommin kuin Nokialle: Helsingissä IT-osakkeiden hinta aleni yli 80 %, joidenkin jopa 97 %.
Pörssiarvot ovat kuvitteellisia eli virtuaalisia siihen saakka kunnes osakkeet on muutettu rahaksi. Pörssiarvot ovat hötörahaa, jota ei ole todellisuudessa olemassa. Olemassa on vain se raha, joka on käteistä tai sen veroista. Yksikään pörssirikas ei ole oikeasti rikas ennen kuin hän on realisoinut virtuaaliarvot. Jos pörssissä myyjä voittaa, kukaan ei välttämättä häviä niin kauan kuin ostaja ei realisoi osakkeitaan tappiolla. Kilpailua käydään siitä, kenen käteen jää Musta Pekka siinä tilanteessa, kun pörssissä kurssit kääntyvät laskuun.
Osa varsinkin Nokian osakkeiden virtuaalisesta arvonnoususta on realisoitu Helsingin pörssissä. Rahaa on sitä varten tuotu ulkoa 230 miljardia markkaa. Tuonti on ollut todellista, ja jotkut suomalaisomistajat ovat saaneet jättipotteja. Pääosa on ollut institutionaalisia sijoittajia, jotka hallitsevat pörssiomistusta, mutta myös tuhansia -ehkä kymmenenkin tuhatta - tavallisia tallaajia on tullut Nokia-miljonääreiksi.
Mitä muuta ovat ulkomaalaiset saaneet 230 miljardilla kuin 90 % Nokiasta?
He ovat saaneet yli 70 % pörssiosakkeiden yhteenlasketusta arvosta. Vuoden lopun tilanteen mukaan he olivat saaneet 1 300 miljardin arvoon nousseet osakkeet, mutta se oli vain virtuaaliarvoa, joka huhtikuussa oli - pörssikurssien laskun seurauksena - alempi. Se, kuinka paljon alempi se oli, ei vaikuta suuresti suomalaisen yhteiskunnan tulonjakoon: suurina omistajina ulkomaalaiset jakavat nykyisin tätä virtuaaliarvoa - sekä vuonna 2001 aina 32 miljardiin markkaan nousseita osinkoja - keskenään.

IT-kupla

IT-ajan suuria virtuaalimenestyjiä oli tiedonsalausyhtiö F-Securen pääomistaja Risto Siilasmaa.
Kun kuplaa täytettiin odotuksilla, hän oli pörssin rikkain mies, jonka tappiollisen pikkuyhtiön osakkeiden virtuaalinen arvo nousi enimmillään 8 miljardiin markkaan. Samaan aikaan Aatos Erkon Sanoma-WSOY:n osakkeiden arvo oli vain noin 3 miljardia.
Ero virtuaalimiljardöörin ja oikean miljardöörin välillä on se, että tänään Aatos Erkon Sanoma-WSOY:n osakkeiden arvo on pörssissä edelleen yli 3 miljardia markkaa, kun taas Siilasmaan osakkeiden arvo on enää vain 300-400 miljoonaa. Ja kun Erkon osakkeille, jotka eivät ole kaupan, on pörssissä paljon ottajia, kaikkia Siilasmaan osakkeita, jotka saattaisivat olla kaupan, ei ole ottajia edes nykykurssilla.
Informaatioteknologiaa tuottaneet ja markkinoineet IT-yhtiöt olivat vielä vuosi sitten kova juttu. Suomalainen media eli uusmiljonäärien lumoissa. Ennen kuin kupla puhkesi, media oli puhaltanut sen täyteen odotusten ilmaa.
Odotettiin, että rahaa voitaisiin luoda määrättömästi tyhjästä. Uskovaiset seisoivat tuntikausia pankkiiriliikkeiden ovilla korttelien pituisissa jonoissa haluten rikastua merkitsemällä uusien ihmeyritysten osakkeita.
Ahneelle tuli tietynlainen loppu.
Rahassa IT-yhtiöiden omistajat ovat menettäneet osakkeiden yhteenlasketusta virtuaaliarvosta 500 miljardia markkaa. Kukaan ei pelastunut IT-kuplan puhkeamiselta; paitsi tietysti ne pelastuivat, jotka osasivat myydä osakkeensa ajoissa. Satojen miljoonien, jopa miljardin, myyntivoittoja he eivät saaneet yhtiöiltään vaan yhtiöidensä osakkeista pörssissä: niiltä jotka ostivat heilltä osakkeita. Sääli ostajia! Siltä osin ei ole sääli, kun he ovat olleet ulkomaisia, mutta Nokian tapaus kertoo, että kuplan puhkeamisessa Musta Pekka jäi myös monen piensijoittaja käsiin.
Nokiassa oli vuoden 1999 päättyessä 48 771 rekisteröityä (suomalaista) omistajaa. Viime vuoden päättyessä heitä oli 94 500. Nämä luvut osoittavat, että 45 000 uutta harhaanjohdettua suomalaista oli ostanut osakkeita aikana, jolloin niitä piti myydä.
Jonottajat maksavat.

Piti olla vanhoja Nokian oakkeita

Suomalaisen yhteiskunnan tulonjaon vääristyminen on rahoitettu ulkomaisella tuontirahalla, eivätkä paljon puhutut Nokian optiomiljarditkaan olisi olleet mahdollisia ilman tuontirahaa. Meidän oma yhteiskuntamme ei olisi pystynyt tuottamaan rahoitusta sille varallisuuden uusjaolle, jonka tuloksena maahan on syntynyt uusia rälssejä. Ilman pörssiä ja tuontirahaa monet Suomen uusrikkaat eivät olisi superrikkaita.
Nokian osakkeiden oston suhteen piti olla liikkeellä ajoissa. Jokainen vuoden 1986 osake on muuttunut entisten osakkeiden pilkkomisen eli splittauksen ansiosta - ilman omistajien uusia rahasijoituksia - lähes 300 nykyosakkeeksi, ja suurimmat pörssivoitot ovat tulleet sitä kautta vanhimpien omistajien hyväksi.
Vielä vuonna 1990 Nokian osakkeita sai halvimmillaan 48 markalla. Sen jälkeen ne on splitattu osiin niin, että jokaisesta silloisesta osakkeesta on tullut 64 osaketta. Kun osakkeen arvon määrittää sen pörssikurssi ja kun se pääsiäisen alla oli 170 markkaa, tämä merkitsee, että vuonna 1990 jokaisen 48 markalla ostetun osakkeen arvo on kymmenessä vuodessa tullut yli 200-kertaiseksi; enimmillään se oli jopa yli 400-kertainen.
Hymy-lehden julkaisemien tietojen mukaan vuoden 2000 maaliskuun kurssihuipun ja vuoden 2001 maaliskuun pohjanoteerauksen välisenä aikana Nokian suuromistajat möivät osakkeitaan ehkä 50 miljardilla, ehkä enemmälläkin. Tästä jättipotista suuryhtiöiden osuus oli 4/5. Mutta tuli sitä rahaa yksityishenkilöillekin, niille jotka osasivat myydä, ainakin 10 miljardia markkaa. Myyntien - sekä kurssilaskun - yhteisvaikutuksesta niiden suomalaisten, joiden hallussa oli vähintään miljoonan markan virtuaaliarvosta Nokian osakkeita, lukumäärä aleni 11 000 miljonääristä alle 6 000 virtuaalimiljonäärin.
Pörssikurssien määräytymisessä avainsana on "odotus". Se on joukkopsykologiaa eikä taloutta. Pörssikurssien odotetaan tästä eteenpäin laskevan.
Pörssikurssin romahdus on täysin epäsuhteessa sen kanssa, mikä on Nokian markkinaosuus, tulos tai osinko. Nokia valmistanee tänäkin vuonna kolmanneksen maailman kännyköistä (hyvällä) voitolla. Mutta se, että maailmassa ei ehkä myydäkään kuluvana vuonna 500 miljoonaa uutta kännykkää vaan vain 450 miljoonaa ja että Nokia itse on luotottanut ylipursuavista kassoistaan verkkojärjestelmien tilaajia, on ajanut pörssikurssin ainakin tilapäiseen laskuun.

Omistuksen rakennemuutos

Se, mitä edellä on esitetty, liittyy osakepeleihin niillä pörssikursseilla, jotka ovat virtuaaliarvoja ennen myyntejä ja ostoja.
Vanhojen yhtiöiden vanhat osakkeet jakautuivat sadan vuoden aikana epätasaisesti suomalaisten kesken. Meillä oli pitkään 20 perheen raharälssi, johon on pääsi jäseneksi vain syntyperän mukaan: piti periä omaisuutta.
Viimeisen viiden vuoden aikana on syntynyt uusi optiorälssi, jonka perusta on pörssissä: yhtiöiden johtajat ovat ottaneet itselleen osuuden yhtiön omaisuudesta jakamalla itselleen sangen köykäisin perustein optioita: oikeuksia ostaa osakkeita markkinahintoja alempiin hintoihin myytäviksi markkinahintoihin.
Suomeen on tätä kautta saatu uusrikkaat, joka on varakkaampaa väkeä kuin vanha raharälssi. Optiorälssin jäsenet ovat ottaneet yhtiöistä, ennen muuta Nokiasta, ulos rahan sijasta osakkeita. Se ei ole ollut pois heidän yhtiöiltään. Kun he ovat sitten myyneet osakkeensa, on tarvittu pörssejä ja tuontirahaa. Molempia on ollut tarjolla. Niinpä Nokian optiorälssiin kuuuluvat henkilöt ovat Suomessa huikean rikkaita. he ovat uusrikkaita erotukseksi niistä, joilla on ollut perittyjä tai itse ostettuja ja siltä pohjalta myytyjä osakkeita.
Optioita on Nokiassa jaettu vuosina 1994, 1995, 1997 ja 1999. Tämän vuoden yhtiökokouksessa 21.3 hyväksyttiin uusi vuoden 2001 optio-ohjelma, joka on edellisiä "joustavampi" eli monimutkaisempi, arvattavasti rahakas sekin.
Toissa vuonna noin 2000 ihmisen suppea etujoukko nokialaisia möi optioita noin 5 miljardilla markalla, ja viime vuonna sama suppea piiri kuittasi optioista uudet 5 miljardia.
Kuluvan vuoden aprillipäivänä optioiden saajien piiri laajeni 5000 nokialaiseen, jotka saivat myyntiin noin 3 miljardin arvosta optioita.
Tulevan pyhäinmiesten päivän alla ovat taas uudet optioiden rahaksimuuttoviikot, jolloin jo kahteen kertaan optioilla rikastuneelle 2000 nokialaisen etujoukolle on jaossa 19 markan kappalehintaan 76 miljoonaa osaketta. Kun ne saa myydä päivän pörssihintaan, myyntivoittoa tulee 10 miljardia markkaa, helposti enemmänkin.
Näin pari tuhatta nokialaista kanssaihmistämme (ja ehkä vähän myös heidän kolme tuhatta työtoveriaan) saa kolmessa vuodessa pörssin kautta 25 miljardia markkaa.
Vertailun vuoksi todettakoon, että tänä vuonna kaikkien palkansaajien kaikki palkankorotukset yhteensä ovat 9 miljardia markkaa. Näin ne kaksi tuhatta kanssaihmistämme, joille laukeaa tänä vuonna Nokia-optioista tuplapotti, saavat optioistaan paljon enemmän kuin saa palkankorotuksia yli 2 miljoonaa palkansaajaa. Jälkimmäiseen joukkoon kuuluvat myös ne, joiden työpaikan Nokia saattaa sulkea tavaran kysynnän kasvun vähän hiipuessa.
Edelleen vertailun vuoksi todettakoon, että Lipposen hallituksen köyhyyspaketti on vain 0.5 miljardia markkaa, eikä hallitus ollut valmis antamaan työttömille lainkaan lisää peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Siinä asiassa Lipposta tuki taisteleva ay-liike, paitsi että ay-liitot eivät taistele työttömien puolesta.
Optioilla saatuja osakkeita ei tarvitse myydä heti. Kun pari tuhatta nokialaista on jo rahastanut optioilla satoja tai kymmeniä miljoonia markkoja, heillä on pikkurahan puutetta tuntematta aikaa odotella osakkeiden uutta arvonnousua.
Se, että Nokian pörssikurssi oli maaliskuun lopussa alhainen, poikii heille hyvää parin vuoden päästä: vuoden 1999 C-optioiden hinta määräytyi maaliskuun viiden viimeisen pörssipäivän kurssin mukaan. Se oli niin alhainen, että niille optioille ei käyne niin kuin kävisaman vuoden B-optioille, joiden hinta määräytyi viime vuoden huippukurssien mukaan. Niistä optioista tuli käytännössä arvottomia, mutta kultapossukerholaisilla ei ole hätää: on tehty päätös vuoden 2001 optio-ohjelmasta!

Poliittinen saldo

Nokian optiot ovat täysimääräisen verotuksen piirissä (jos optionsaaja ei satu asumaan vuotta yhteen menoon ulkomailla). Niin ollen suurimpia hyötyjiä Nokia-optioista ovat olleet valtio ja kunnat. Ne saavat jokaisesta optiomiljardista verotuloa lähes 600 miljoonaa.
Siltä osin kuin raha on ollut tuontirahaa, se ei ole ollut keneltäkään suomalaiselta pois.
Mutta Nokian menestyksen ja - suomalasien yhteiskunnan näkökulmasta - tyhjästä syhtyneen rahan ihmeeseen liittyy myös maahan tuotu kirous: suomalainen yhteiskunta on epätasa-arvoisempi kuin koskaan. Meillä on nyt sen vanhan raharälssin ohella, joka ei ole menettänyt mitään, uusi osake- ja optiorälssi: ensimmäisen polven uusrikkaat.
Se, mitä nyt on tapahtunut, tuntuu yhteiskunnassamme vuosikymmeniä: on tuhottu tuontirahalla suomalaisen työn ja suomalaisen pääoman historiallinen hintasuhde. Maapohja ja asunnot ovat kallistuneet, kun tyhjästä syntyneelle pörssirahalle on etsitty uusia sijoituskohteita. Pörssituloillaan uusrikkaat rohmuavat nyt itselleen yhteiskunnallisia osinkoja: parhaan maapohjan, parhaat asunnot ja parhaat kesämökki- ja rantasaunapaikat. Pääomahyödykkeiden markkinoilla se merktsee rajua hintainflaatiota, jonka johdosta pääomahyödykkeet karkaavat työtä tekevän ja työstä toimeentulevan väestönosan ulottumattomiin. Virtuaalirahasta syntynyt reaalipääoma kilpailee nyt reaaliomaisuuden haltuunsaamisesta sen työperäisen rahan kanssa, jota suomalaiset kotitaloudet ovat säästäneet asumistaan ja vapaa-aikaansa varten.
Historia osoittanee joskus jälkikäteen, että EU-jäsenyyden alkuvuosina suomalaisten keskinäinen solidaarisuus, yhteisöllisyys ja kanssaihmisistä välittäminen on murennut auki reväistyihin tuloeroihin ja poliittisen eliitin piittaamattomuuteen ihmisten tunnoista.
Isänmaa on pettänyt köyhät, ja EU:ssa rikkaat pettävät isänmaan: Suomen poliittinen eliitti on EU:ssa valmis luopumaan maamme itsenäisyydestä ja täysivaltaisuudesta, rakentaa liittovaltiota, militarisoi EU:n ja tekee Suomesta NATO-yhteensopivan.
Kun EU liittovaltioituu ja Suomi natottuu, rikkailla on turvallisempaa, mutta miten ovatkaan asiat köyhien kanssaihmistemme sosiaalisen voinnin ja turvallisuuden kanssa?