Nanoteknologia ja varovaisuusperiaate, UV 2/2004 Tulosta

UV 2/2004

Puhutaan yleisesti geeniteknologiasta. Sen avulla pystytään muuttamaan elävien organismien perimää ja tuottamaan kokonaan uusia eläviä lajeja.

Monet ovat huolissaan siitä, että ihminen ottaa sillä tavalla itselleen Luonto-äidin roolin. Tuotetaan jotain sellaista, joka ei ole syntynyt itsestään ja jota ei ole testattu luonnon valinnalla. Sen takia kaikessa pitäisi noudattaa varovaisuusperiaatetta (precautionary principle): ennen keksintöjen tuotannollista ja kaupallista levitystä pitää noudattaa äärimmäistä varovaisuutta ja tutkia uusien luomusten mahdollisimman monet vaikutukset luontoon ja ihmisiin.

Nanoteknologiassa on kysymys vähän samasta asiasta.

Siksi rajanveto geeniteknologian ja nanoteknologian välillä on häilyvä varsinkin kun kysymyksessä on elävien organismien atomi- ja molekyylirakenteiden muuntelu.

Nanoteknologiasta puhutaan geeniteknologian sijasta aina silloin, kun kysymyksessä on ei-elävä materia: sen atomit ja molekyylit. Niitä muuntelemalla tuotetaan uusia aineiden kokoja, rakenteita, materiaaleja ja välineitä materian manipuloimiseksi. On alettu puhua kolmannesta teollisesta vallankumouksesta, kun nanoteknologia avaa ihmiselle pääsyn rakenteiden osatekijöihin, joita tähän asti on vain Luonto-äiti manipuloinut.

Nanoteknologiassa käsitellään aineiden rakenneosia, joiden koko on pienempi kuin 100 nanometriä (1 nm = 10 potenssiin miinus 9). Yksi nanometri vastaa tuhannen kilometrin yhtä tuhannesmiljoonasosaa eli 1000 kilometriin verrattuna se on 1 millimetri. Niin pieniä aineiden osia voidaan käsitellä nanoteknologiassa.

Suuren ja pienen manipuloimisessa on eroja. Kun halkaistaan kivi, vaikutukset ulottuvat vain metrien päähän. Kun halkaistaan uraaniatomi, vaikutukset ulottuvat kymmenien tuhansien vuosien päähän.

Ihminen kykenee nykyteknologialla manipuloimaan pienenpientä ja siirtämään yhtä atomia materian rakenteessa paikasta toiseen. Sillä tavalla tuotetaan aineita, joita ei synny luonnossa itsestään ja joilla on eri ominaisuudet kuin luonnon aineilla.

Ei vielä tiedetä tarkalleen, mitä uudella teknologialla voidaan tehdä. Tieteessä kehitetään teknologiaa sen itsensä tähden, ja sen vaikutukset ovat ennalta arvaamattomat.

Tänään nanoteknologiaa hyödynnetään kaupallisesti ennen muuta informaatioteknologiassa, jossa pieni on kaunista, sekä lääketieteessä, kemiassa, bioteknologiassa ja kosmetologiassa. Esimerkiksi titaaniatomin osista voidaan valmistaa ultraviolettisäteiltä suojaavaa aurinkovoidetta.

Tietysti kaikkia uusia keksintöjä sovelletaan myös sotilasteknologiassa: yritetään löytää aineksia uusiin aseisiin, joita käytetään ihan eri aloilla kuin mihin tarvitaan ruutia ja terästä.

Ongelma on, että ei tiedetä kaikenlaisten ihmisten synnyttämien uusien hiukkasten vaikutusta eläviin eliöihin. Niitä ei ole koskaan aikaisemmin ollut olemassa, eikä elämä ole niihin sopeutunut. Niiden pienenpienen koon ja uudenlaisen muodon yhteisvaikutuksista ei ole tietoa. Tiedetään, että syntyy sekä haluttuja että ei-haluttuja vaikutuksia. Tiedetään, että ei-halutut vaikutukset saattavat olla myrkyllisiä. Ei tiedetä, miten uudet hiukkaset reagoivat katalyytteinä tai entsyymeinä.

Se myös tiedetään, että uudenlaisilla hiukkasilla on kyky tunkeutua ja imeytyä ihmisruumiin ja eliöiden suojavarustusten läpi. Tärkeää ei ole vain niiden koko, vaan erityisen tärkeää on niiden uusi muoto: muodoltaan sellaisia uusia hiukkasia, joita synnytetään, ei ole koskaan aikaisemmin ollut. Jos esimerkiksi uusien hiukkasten muoto on samanlainen kuin asbestihiukkasten, ne ovat muodoltaan sellaisia että ne tarttuvat keuhkojen pintaan ja vähitellen tuhoavat keuhkojen kyvyn välittää happea.

Ei tiedetä, mikä on uusien materiaalien kyky monistaa itse itseään. Tässä yhteydessä palataankin geenimanipuloinnin eettisiin ongelmiin: voi syntyä jotain sellaista, joka laboratorioista karattuaan tai uudeksi materiaaliksi muututtuaan on vaarallista olemassa olevalle vanhalle elämälle.

Tästäsyystä nanoteknologia ei ole vain tieteen asia. Se on mitä suurimmassa määrin yhteiskunnallinen asia. Kun tiedemiehet työskentelevät laboratorioissaan, he vievät tutkimusta niin pitkälle kuin mahdollista. Jossakin vaiheessa ylitetään tieteen rajat ja pakotetaan ihmis- ja yhteiskunta ottamaan asiaan eettistä kantaa: mitä kaikkea tieteen nimissä saadaan tehdä vaarantamatta olemassa olevaa elämää.

Tällä hetkellä nanoteknologian sovellutusten hyväksikäytölle ei ole asetettu mitään rajoja.

Tällä kirjoituksella on tarkoitus hälyttää ystäviä ja tovereita seuraamaan, mitä nanoteknologiassa tapahtuu. Olemme sen kanssa perimmäisten kysymysten äärellä.

Pitää muistaa varovaisuusperiaate ja noudattaa sitä.