EU:n päästökauppabordelli, UV 2/2008 Tulosta

EU:n päästökauppabordelli, UV 2/2008

EU määrää jäsenmaansa vähentämään vuoteen 2020 mennessä hiilidioksidipäästöjä 20 % vuoden 1990 tasoon verrattuna.
 
Kun kehitysmaat lisäävät päästöjä, teollisuusmaiden on vähennettävä omiaan.
 
EU haluaa vähentää päästöjään vuoteen 2050 mennessä vähintään 50 %, jopa 60-80 % (vuoden 1990 tasoon verrattuna).

Yksinkertaisempi tapa päästöjen vähentämiseksi olisi ollut niiden verotus sen sijasta että ne arvopaperistetaan ja altistetaan pörssikeinottelulle.

Koeaikana ei mainittavia tuloksia

EU:ssa harjoiteltiin päästökauppaa vuosina 2005-2007.
 
Silloin jäsenmaat saivat itse jakaa energia- ja teollisuusyhtiöille ilmaisia päästöoikeuksia. Niitä jaettiin riittävästi.
 
Päästöt eivät käytännössä vähentyneet.

Nykyinen kausi 2008-2012

Seuraavien viiden vuoden ajan jatketaan samaan tapaan kuin harjoitteluaikana. Päästöoikeuksien kokonaismäärää on vähennetty, mutta edelleenkin jäsenmaat jakavat niitä teollisuus- ja energiayhtiöilleen. Ne saavat ilmaiseksi 80-90 % päästöoikeustarpeistaan.
 
Tällä kaudella yrityksillä on käytössä kaksi keinoa, joilla ne voivat itse välttyä vähentämästä päästöjä. Toinen on puhtaan kehityksen mekanismi (CDM), jossa ne voivat investoida päästövähennyksiin Kioton sopimukseen kuulumattomissa (kehitys)maissa. Toinen on yhteistoteutuksen mekanismi (JI), jossa ne voivat sopia päästövähennyksistä muiden Kioton osapuolten kanssa.
 
Päästöoikeuksien pörssikauppa vakiintuu jälkimarkkinoiden toimintamuodoksi ja niiden hinta nousee.

Päästövähennykset Suomen sijasta Venäjällä

Fortum päästää vuosittain ilmakehään 10 miljoonaa tonnia hiilidioksidia ja joutuu 6,1 miljoonan tonnin ilmaisten päästöoikeuksien ohella ostamaan niitä lisää. Se on tehnyt yhteistoteutuksen (JI) mekanismin mukaan venäläisen TGC-1 -yhtiön kanssa sopimuksen 1 miljoonan tonnin vuosittaisista päästövähennyksistä Venäjällä, ja siltä osin sen ei tarvitse vähentää päästöjään Suomessa. Fortumille on halvempi ratkaisu ostaa päästöoikeuksia JI-markkinoilta kuin pörsseistä.
 
Sähkön hinnoitteluun järjestely ei vaikuta, vaan sähköstä peritään sama korkea hinta riippumatta siitä miten päästöoikeudet on hankittu - ja riippumatta siitä tarvitaanko päästöoikeuksia sähkön tuotannossa lainkaan!
 
Fortumin Venäjä-yhteistyö ei vähennä Suomen päästöjä, mutta se lisää yhtiön voittoja ulkomaisten omistajien osingoiksi ja sen johtajien osakepalkkioita.

Suuren muutoksen kausi 2013-2020

Päästökauppajärjestelmä muuttuu lähivuosina radikaalisti.
 
EU:ssa on päätetty pakollisista 20 prosentin vähennyksistä vuoteen 2020 mennessä. EU lupaa päästöjään 30 %, jos vuonna 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksessa voidaan sopia kansainvälisistä päästövähennyksistä.
 
Uusi systeemi toimii niin, että EU määrää päästöille enimmäismäärän, joka vuosittain alenee. EU:n komissio jakaa keskitetysti 90 % päästöoikeuksista jäsenmaiden kesken vuoden 2005 kansallisten päästötietojen perusteella. Jäljelle jäävä 10 % menee EU:n köyhimpien maiden valtiontalouden tukemiseen. Niille luovuttavat päästöoikeuksiaan edelleen myytäväksi ne EU:n rikkaimmat maat, joissa kansalaisilla on 20 % korkeampi tulotaso kuin EU:ssa keskimäärin.
 
Päästöoikeudet huutokaupataan jäsenmaittain tavalla, jota ei vielä kerrota. Niiden ostajina voivat olla kaikki keinotteluvoitoista kiinnostuneet raharikkaat tahot, mukaan lukien amerikkalaiset eläkerahastot ja öljymaiden valtionrahastot. Ostajien ei tarvitse tarvita päästöoikeuksia tuotantotoimintaan, vaan ne voivat investoida niiden niukkuuden aikaansaamiseen ja hinnan nostattamiseen. Keinotteluvoittojen maksajina toimivat silloin lämpöä ja valoa tarvitsevat kotitaloudet.
 
Valtiot saavat käyttää huutokauppatulot oman harkintansa mukaan mihin tahansa tarkoituksiin. Direktiiviin on kyllä kirjoitettu, että 20 % huutokauppatuloista pitää käyttää ns. hyviin energiatarkoituksiin (mm. uusiutuvan energian kehittämiseen ja hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin). EU:n valtiovarainministerit eivät kuitenkaan suostune huutokauppatulojensa korvamerkintöihin, ja niin siitä suuresta rahapotista maksetaan valtiontalouden kuluja kuin verotuloilla ikään.
 
Huutokaupatut päästöoikeudet tulevat kierrätykseen jälkikaupankäynnissä, jota tehdään sähkö- ja päästöoikeuspörsseissä. Sitä varten keinottelijat ovat perustamassa uusia pörssejä, eikä päästöoikeuksien todellisilla tarvitsijoilla ole muuta mahdollisuutta lisätarpeensa hankkimiseen kuin ostaa niitä pörssimeklareilta.

Sähkön hinta

Sähköntuotannolle ei päästöoikeusjärjestelmässä anneta armoa.
 
Voimalaitokset pakotetaan ostamaan huutokaupoissa tai niiden jälkeen pörsseistä kaikki sähköntuotantoon tarvittavat päästöoikeudet.
 
EU:n komission peruste on se, että sähköntuotanto ei kilpaile muiden maiden kanssa ja voimalaitoksilla ”on mahdollisuus siirtää kasvavat hiilidioksidikustannukset hintoihin” ja siis saada ne täysimääräisesti maksuun kuluttajille.
 
EU:n sähkömarkkinat ollaan liberalisoimassa ja harmonisoimassa niin että sähkö on kaikissa maissa samanhintaista ja sen hinta määräytyy pörsseissä. Niissä oloissa suuri ongelma on sähkön hinnoittelumekanismi: tukkupörssihinnat määräytyvät aina kaikkein kalleimman (kivihiilisähkön) tuotantokustannuksen mukaan myös halvalla (vesivoimalla ja atomivoimalla) ja ilman päästöoikeuksia tuotettavan sähkön osalta.
 
Hinnoittelumekanismi suosii päästöttömän ydinvoiman lisärakentamista ja tuottaa suuryhtiöille sitä suuremmat lisävoitot, mitä kalliimpia ovat päästöoikeudet.

Ilmaiset päästöoikeudet

USA:ssa on valmisteilla ns. Warner-Lieberman Act, joka johtaisi siellä kansalliseen päästökauppaan (mitä jo käydään monissa osavaltioissa). Kuitenkaan sikäläinen teollisuus, puhumattakaan päästöoikeusvapaan Kiinan ja muiden kehitysmaiden suuripäästöisistä teollisuuslaitoksista, ei joudu ostamaan päästöoikeuksia normaalitoimintansa pyörittämiseksi.
 
Sen johdosta EU:n päästökauppapakotteinen teollisuus menettää maailman markkinoilla kilpailukykyään näiden muiden maiden yrityksille.
 
Puhutaan ns. hiilivuodosta, jos EU:n teollisuus alkaa investoida EU-maiden sijasta EU:n ulkopuolelle. Siellä yhteiseen ilmakehään tehdään suuremmat päästöt halvemmalla kuin toimittaessa kallispäästöisessä mutta päästötehokkaassa EU:ssa.
 
Tästä syystä joillekin teollisuuden aloille ehdotetaan jaettavaksi ilmaisia päästöoikeuksia vuoteen 2020 saakka, jolloin kaikki oikeudet tulevat maksullisiksi.
 
Seuraavalla vuosikymmenellä tulevat maksullisiksi myös liikenteen - suuret - päästöt.
 
Suomalainen paperi- ja terästeollisuus luulee saavansa ilmaisoikeuksia, mutta asia varmistuu vasta vuonna 2010.

Systeemi vuotaa

EU:ssa valmistetut tuotteet kallistuvat, kun päästökauppa nostaa päästöoikeuksien ja sähkön hintaa. Teollisuuden kilpailukyvyn turvaamiseksi EU:n rajoille haikaillaan päästötulleja: muissa maissa valmistetuista tuotteista perittäisiin hiilivero. Se on vihreää haikailua lisäbyrokratian perään, jonka estää maailman (vapaa)kauppajärjestö (WTO).
 
Jos Suomen paperiteollisuus todella saa päästöoikeutensa ilmaiseksi, se vaikuttaa energiamarkkinoihin sitä kautta, että selluteollisuudessa samat energiasyöpöt yhtiöt ovat sähkön nettotuottajia. Sähkön hinnassa niiden omistajille on silloin jaossa ilmaisten päästöoikeuksien muodossa ilmaista rahaa.
 
Suuri ongelma päästökaupassa on, että oikeuksien huutokauppaaminen ja pörssittäminen saavat aikaan tulonsiirron vääriin käsiin: kotitaloudet joutuvat maksamaan arkienergian hinnoissa kasinopelureiden keinotteluvoitot - eivätkä päästöt sen johdosta vähene.
 
Päästöjen vähentämistarvetta ei pidä asettaa kyseenalaiseksi.