|
Olen pitänyt tällä palstalla viime kuukausina ns. matalaa profiilia johtuen muun muassa siitä, että kirjoitan kokonaista kirjaa ja että päivän ja reaaliajan tapahtumat tuntuvat niin pieniltä ikuisuuskysymyksiin verrattuna. Palaan syksymmällä aktiiviseen tämän ajan tapahtumien kommentointiin. Tuon kuitenkin tänään vielä vanhasta muistista Bryssälän terveisiä. Osallistuin viikolla entisen parlamenttiryhmäni tilaisuuteen, jossa etsittiin vasemmiston vaihtoehto(j)a kapitalistisen systeemin kriisiin. Tilaisuus oli ajoitettu viime sunnuntain G 20-kokouksen jälkilöylyihin. Yhteisesti todettiin, että systeemin kriisillä on eri puolia; että se ei ole vain taloudellinen vaan myös sosiaalinen kriisi. Oikeisto ajaa sen varjolla alas ns. eurooppalaista sosiaalista mallia. Vasemmisto puolustaa kansalaisten hyvän sosiaalista vointia. Siltä osin vasemmistolla on selkeät toimintalinjat. Hyviltä tarkoituksilta ei puutu kuin maksajat. Oikeistolaisille kriisinlievennysmalleille on yhteistä se, että keskuspankkien nollakorkopolitiikkaan perustuvasta rahanjaosta syntyvät pankkien voitot privatisoidaan ja tappiot sosialisoidaan. Vasemmiston vaihtoehto on, että voitot sosialisoidaan ja tappiot privatisoidaan. Kapitalismia ei ole se, että pankkien riskit on otettu julkiseen maksuun. Vanhoillisimmat vasemmistolaiset olivat sitä mieltä, että vasemmiston ei pidä ruveta keskustelemaan kapitalismin paikkailusta vaan vaihtoehto on sosialismi. Sitä ei kerrottu, mitä se sitten on. Puheissa korostui työväenluokan taistelu muutoksen tuovana voimana. Minä en ole se henkilö, joka heittää käsitteen ”työväenluokka” historian roskakoriin, mutta en usko, että voitto kapitalismista saadaan vain luokkatietoisen työväestön taistelulla. Mukaan tarvitaan yhteiskunnan tavallisimmat ihmiset, sen keskiluokkainen enemmistö. Omasta puolestani listasin joukon taloudellisia toimia, joita olisi toteutettava nyt, kun kapitalismi on heikoimmillaan vuosikymmeniin. Niitä ovat pankkien vakavaraisuusvaatimusten kiristäminen ja kyseisten kriteereiden valvonnan resurssien lisääminen, pankkiveron säätäminen yhteisen pankkikriisirahaston rahoittamiseksi, ns. Tobin-vero lyhytaikaisille pääomansiirroille, uusien finanssituotteiden luvanvaraistaminen, pankkia muistuttavien finanssilaitosten (esimerkiksi hedge-rahastojen ja pankkien omien SPV-yhteisöjen) siirtäminen pankkivalvonnan piiriin, veroparatiisien käytön kieltäminen keskuspankkirahoitusta käyttäviltä pankeilta, luottoluokituslaitosten kansallistaminen/luvittaminen ja niiden luokituskriteereiden julkistaminen, pörssikaupankäynnissä ns. lyhyeksi myynnin eli itse omistamattomien osakkeiden kaupankäynnin kieltäminen, johdannaiskaupan siirtäminen kahdenvälisestä (OTC-)kaupankäynnistä julkiseen selvitykseen (clearing) ja pankinjohtajien eli bankstereiden bonusten rajoittaminen. Yhdestäkään näistä järjestelmän paikkaustoimista ei päästy sopuun sunnuntain G 20-kokouksessa – ja kuitenkin kaikista niistä tarvitaan kansainvälinen konsensus. EU:n päätökset eivät riitä, mutta ei meillä ole edes niitä. Se kävi Bryssälässä selväksi, että vasemmistolaisilla poliitikoilla on sangen hatara käsitys siitä, missä kapitalismissa tänään mennään. On päällä vanha retoriikka. |
